Sakari oli onnellinen. Hän innostui taaskin puhumaan elämänsä ja koko maailman pääkysymyksestä, viisausasiasta. Kun mies ei sanonut tietävänsä, mikä on viisaus, selitti hän sille:
»Viisaus on pirun muna. Piru on sen muninut ihmisten päähän ja ihmiset hautovat sitä ja kaakattavat, ja toiset kotkottavatkin sen päältä ylpeästi, ja siitä ei kuitenkaan kanaa tule, vaikka kuin hautoisi, ja niin ei maailmassa olisi yhtään kanaa, jos ei oikea kukko ja kana omista tehtävistään ahkeraa huolta pitäisi.»
»Minkätakia ei tule?» innostui mies.
»Kun se on kivimuna.»
Mies nauroi riemuissaan kuin lapsi. Oli jo ilta, yökin. Palvelusväki oli makuulla.
* * * * *
Ja miten liekin ollut, niin sai Sakari nyt, yön hiljaisuudessa taas profeetan hengen ja hän alkoi miehelle selittää ja saarnata. Hän valaisi oman elämäntehtävänsä, kertoi lähetystyöstänsä ja siitä, miten paljon hän oli Beliaalissa aikaan saanut ja kuinka Herra häntä nyt palkitsee rikkaudella, voimalla ja kunnialla, ja varsinkin paljolla avio-onnella. Hän innostui ja kehasi:
»Sillä Herra antoi minulle kolme morsianta, koska minä sanalla paljastin sen Beliaalin kansan kauhean emännällisyyden ja osotin, että tämä uskon hylännyt ja viisauden valinnut suomenkansa lähestyy ihanaa vaimoa ainoastaan kavalassa ja syntisessä aikomuksessa, kuten se vanha mato Eevaa ja kavala kissa kermaa.»
»Mitä se sitä lähestyy?» katsoi mies Sakaria silmiin ihan suu auki, ja
Sakari selitti:
»Sillä kavalalla on jumpsut ja pumpsut mielessä ja rakkaus ja hempeä aie sydämessä, mutta minä sen kukistin.»