»Laske se pois … se liika!» neuvoi silloin se seitsenpäinen, viisaustieteen tohtori Tarkkilainen. Mutta juosta hölkytellessään selitti Sakari:
»Ei sitä voi ihminen viisauttaan vähentää vaikka miten koettaisi, sillä viisaus on pään kanssa eroittamattomasti yhdistetty.»
»Eikö kirveellä hakkaamallakaan saisi pois?» uteli silloin eräs juoksusta läähättäen.
»Ei», vahvisti Sakari ja selitti: »Viisaus on ihmiselle semmoinen risti, jota on pakko kantaa, sillä sitä ei saa edes käsiinsäkään sieltä päästä.»
»Minkätakia ei saa?»
»Ka… Kun se on pään sisässä niin piilossa, jotta sitä ei ihminen sieltä löydä, vaikka miten etsisi, koska se piiloittelee siellä päässä niin salaa ja hiljaa, kuin sillan alla muniva kana.»
»Minkätakia se niin hiljaa?»
»Ka kun se pelkää. Kun ei saa mitään munituksi, ja häpeilee munimistaan, niin pelkää, jotta ihmiset tulevat katsomaan ja ilvehtimään. Ja sen takia sitä ei tiedä, onko sitä olemassakaan, koko viisautta. Vaikka miten on koetettu etsiä, niin ei ole vielä löydetty koko viisautta, niin että se voidaan tietää ainoastaan uskon avulla», selitti Sakari täydessä ravijuoksussa. Ja seitsenpäinen viisaustieteen tohtori, jolle ikäänkuin kirkastui ja selvisi nyt koko viisauden olemus, riemuitsi ja ryhtyi kertomaan omaa viisaustaisteluaan. Hän kertoi:
Hän oli juuri tätä kansallista viisauden kallista asiaa ja syvällistä olemusta tutkiessaan, ja viisauden alkujuurta etsiessään saanut kukkaronsa läven lisäksi läven päähänsä — niin hän oli itse nyky-tilansa alkuaikoinakin selittänyt ja sitä hän nytkin koki kertoa ja selittää. Näin hän selitti:
Hän oli sotkeutunut viisauden juurta etsiessään viisauden liika-syvällisyyden takia kahdentenakymmenentenä tutkimusvuotenaan, ja päästyänsä jo tuossa kansallisen viisauden juuren haussa, vanhaa kansallista latua kulkien, ei ainoastaan Väinämöiseen, vaan Väinämöisen tavoin ihan tunnetun suomalaisen herkkusuun, Antero Vipusen, vatsaan asti. Siellä hän, näet, oli kokonaan häipynyt viisauden jäljiltä. Ei hän ollut löytänyt sen enempää kuin muukaan suomenkansa, joka viisaimpansa, Väinämöisen, johdolla jo häntä ennen oli suuressa viisaudessaan älynnyt juuri tästä, Antero-ukon pullean keskiruumiin paikoilta viisauden juurta ja olemusta hakea.