Ja silloin ajoi siihen hullujenhuoneen ja Kojosen talorähjän välisessä notkossa jonottavalle tielle hirsikuorma. Malisen poika-rehvana sitä näkyi ajavan. Oli pannut kuormaksi kaksi jumalattoman pitkää hirttä ja hevoskaakki oli yhtä avuttoman ja köyhän näköinen kuin poika itsekin ja sen vanhat kärryrähjät. Ainoastaan ne kaksi jumalattoman pitkää hirttä olivat koko matkueessa katsomisen arvoiset.
Ja Sakari kiintyi siihen näkyyn. Kärryn pyörät upposivat syvälle syrjätien pehmeään poroon ja jos kaakki kuin koetti nyhtää, niin ei vain kuorma näyttänyt kulkevan vetämälläkään. Hirret vain olla jonottivat siinä yhtä laiskoina ja pitkinä kuin se viirinsalko siellä Kojosen talorähjän yllä. Sakarilta pääsi jo altis nauru.
Ja silloin huusi hän koko työväen siihen luoksensa koolle ja käski:
»Heitetään pois työnteko ja katsotaan tuota tuon poika-rehvanan pitkän-kiskomista.»
Käsittämätöntä! Väki oudostui, mutta totteli toki ja ryhtyi katsomaan.
Taas nauroi Sakari näylle ja selitti:
»Se sen pitkän-kiskominen on niin pitkä, jotta sillä ei ole loppua, eikä hirrellä ole takapäätä ollenkaan.»
Vaimot vilkuivat Sakariin. Poika siinä kuorman vierellä koki nykiä kaakkia ja lyödä räpsytellä sitä ohjasperillä. Kaakki nyhti ja nyhti, jos kiskoikin, mutta ei vain edennyt mataminen.
»Poika!… Poika! Kisko-pitkää! Kisko-pitkää!» hoikki Sakari ja nauroi katketakseen.
Ja lopulta suuttui poika koko peliin, varsinkin katsojiin ja Sakarin huuteluihin. Hän viskasi rukkasensa tielle äkeissään ja huusi Sakarille vihaisena:
»Mikä sinä luulet olevasi! Niinkö luulet, ettei niitä muita viisaita olekaan kuin sinä koko kunnassa!»