Johan Ruudolf Pöntinen.»
Oli jo yö. Hän riisuutui. Ruustinna oli antanut hänelle hiljaa varata lihavan rovasti vainajan alushousut. Hän pukeutui niihin, mitteli niiden kohtuutonta väljyyttä.
Mutta viis väljyydestä! Pääasia, että ne olivat lujat. Hän, joka on kerran armossaan housut lainannut, lainannee myös aikanansa niiden mukaisen lihavuudenkin.
* * * * *
Vallesmanni Kaksinaisen talossa oli väki kuin sairasta. Karoliina oli ärtynyt naimisasiastaan, kun Kakkilainen tuntui tyyten kylmenneen. Ei ihme, että hän ärtyi, kun herrasväkikin vielä juonitteli. Kiihkeästi viskoi hän vihojansa etupäässä Puddeen.
Pudde parka! Sillä itse vallesmannikin nyt aina tarttui maailmaan Pudden karvaturkin välityksellä. Ei se Pudde toki siitä niin kovin suuria välittänyt, sillä se katseli tätä viisasten maailmaa, sen iloja ja suruja iloisen veijarin kannalta. Sen maailmankatsomus oli viime vuotisen luettelon ja myyntilistan mukaan maailmankatsomusta n:o 1374 — suomalaista keksintöä muutoin kuten yleensä kaikki maailmankatsomukset, tuohivirsut ja savusaunat, — ja huolettomana kävi se kylällä rakastajattariansa tervehtimässä. Ihmiset sanoivat sitä kirkkorauhan häiritsijäksi, mutta kumminkin on Pudden kunniaksi mainittava, että se, nähtyänsä suntion sauvan, tunnusti, kuten me muutkin kristityt, kirkkolain pyhyyden viisaan olennon kaikella alttiudella.
Se siitä. Mutta kuten pastori Pöndinen, siellä seurakunnassaan, koki pelastaa viisauttansa, niin koki sitä pelastaa vallesmanni Kaksinainen täällä. Vaistomaisesti hän tajusi, että elämässä riippuu menestys viisaan maineesta enemmän kuin itsestään viisaudesta, ja siitä tuska, varsinkin näin vaalien edellä.
Ja samalla hän varustautui kukistamaan Sakaria, sen vaikutusvaltaa: Hän koki saada papistoa nousemaan mokoman maallikkosaarnaajan villitystä vastaan. Ja rovasti olikin taipuvainen, sillä hän oli kuullut, että Sakarin aikaansaama herätys oli ollut ihan tavallista voimallisempi. Papiston asemaa se moinen voi uhata. Väärän harhaopin levittämisestä kehoitti vallesmanni panemaan miehen syytteeseen.
Ja niinpä hän nytkin puheli siitä rovastille, kuivalle ukolle.
»Niin, veli rovasti», hän siinä maallikkosaarnaajia soimasi ja selitti: