— "Jopa oli Pekan rouva kysynyt Pekalta, että missäpäin se
Turhakoski on", — pisti tyttö Oolavin naurahtaessa puheen väliin.
— "No mitäs siitä, jos kysyy!… Selvään asiaan voi aina vastata. Pekka sanoi niinkuin asia on, että se on kahden penikulman päässä Pilvistön seurakunnan kirkolta, jos kulkee oikotietä Pölläkkälän kylän kautta, ja maanteitse järven ympäri on kolme peninkulmaa!" iloitsi Ounasto.
Ja tytöltä hän kysyi:
— "Mitä? Oliko se Pekan rouva kotona, kun sinä menit hänen luokseen asialle?… Minä kuulin, että se on sinua katsellut vähän karsain silmin…"
Tyttö keikautti päätään ja ylpeili:
— "No katselipa tuo nyt vaikka miten, mokomakin kynttänä… Astua lätystääkin kuin munimaan menevä kana… Näin… näin… näin… näin…"
Hän nousi ja matki rouva Forsmanin käyntiä. Oolavi lausui hänelle jonkun sukkeluuden. Häntä ei enää inhottanut eläimellisyys. Mylly pakahtui lumoukseen. Orkesteri soitti. Myrskyisät hyvähuudot kaikuivat. Hetken kuluttua jatkoi Ounasto selitystänsä:
— "Alussa meillä oli keskusteluja päivällä kotona, vaimojen kuullen. Sitten tietysti oli pakko vuokrata johtokunnalle kokoushuone… Sanomalehdissä on aina väliin ilmotus että: 'Turhakosken osakeyhtiön väliaikainen johtokunta kokoontuu kello 8 illalla konttorihuoneustossansa!…"
Oolavi oli huvitettu puheesta. Samalla seurasi hän tytön puuhia, seurasi niitä kuumeisin silmin. Ounasto jatkoi:
— "Väliin taas kutsutaan telefoonilla johtokunta kokoon. Mutta on sovittu merkki: kaksi lyhyttä soittoa jos on perätysten, silloin me sanomme aina eukolle: 'Menepäs, mamma, kysy kuka siellä taas soittaa'!… Mamma menee ja tietysti se on taas johtokunnan kokous…