"Silloin alkaa päivittely, että 'ei tässä jaksa joka päivä… ja pois minä eroan koko johtokunnasta'… Mutta eukko toki on aina kehotellut, että: 'mene nyt vain, pappani. Ainahan siitä on tuloja… Ja kuka tietää mitä rikkauksia tehdas vielä tuottaa, kun käyntiin pääsee!'… No sillä lailla sitä pysyy aina johtokunnassa… sillä eihän sitä vaimoaan halua vastustaa… Istunnot ovat tietysti täällä… Viime kokouksessa meillä oli täällä Hertta puheenjohtajana…"
Ja tyttöön kääntyen huudahti hän:
— "Hert-ta… Viisikymmentä viisi markkaa ottivat niistä laseista, jotka sinä puheenjohtajan kurikalla rikki nuijit…"
— "No-oo!… Ei tuo ole paljon", — keikautti kiemaileva tyttö kävellessänsä. Oolavia nyhti hurja elämä yhä huumaavammin pyörteisiinsä. Joskus vielä läikähti sitä vastaan inho mielessä, mutta se oli ohimenevä. Ounasto siunaili:
— "No sillä lailla me, herran kiitos, olemme saaneet täällä rauhassa vertailla Harhaman kuvauksia todellisuuden kanssa…"
— "Mutta tänä iltana sinä varmaankin saat aika ripin", — ilvehti tyttö.
— "Tänä iltanako!… Eeee-i… Ei sinne päinkään… Nyt minä vasta olen turvattu… Tulehan, Hertta-tyttäreni, tänne sedän polvelle, niin minä kerron!… Kas niin!"
Ja tärkeän näköisenä alkoi hän selittää, Oolavin katsellessa tytön eleitä, joskus sen silmäyksille naurahtaenkin:
— "Minä olin jo mennä koukkuun…"
— "No?" — keskeytti tyttö kysyvänä,