— "Eukko", — jatkoi puhuja — "kysyi äkkiä; 'Missä se Turhakosken kansliahuoneusto on?'… Silloin iskivät silmät tulta… Hätäpäivissäni aivan minä kysyin: 'Oletko sinä, mamma, ottanut täältä pöydältä Turhakosken kauppakirjan?'… Eihän se tietysti ollut ottanut olematonta… Ja siitä se alkoi etsiminen, Kansliahuoneesta ei ollut enää puhettakaan… Minä tietysti hätäännyin pahanpäiväiseksi ja syyttelin mammaa, mamma piikaa ja nyt on koko talo ollut kolme päivää nurin: etsitään… etsitään… kolutaan kaikki paikat eikä vain löydy… Ei löydy, niin ei löydy… Mamma tuntee syyllisyytensä ja haukkuu piikaa… piika siitä suuttui, haukkui mamman ja meni matkaansa… Ja etsimistä yhä vain jatketaan. Mamman oli sääli minua ja sanoi tänäänkin; 'Älä nyt, pappa, sure, löytyyhän se kauppakirja… Menisit vaikka Forsmanin Pekan luo, että et joudu aivan epätoivoon… Koeta hänelle selittää, että paperi on erehdyksessä mennyt jonnekin ja vie Pekka vaikka hotelliin, niin se ei muista kysyä koko paperia!' — neuvoi mamma…"
Tyttö hymyili vuoroon Oolaville, vuoroon Ounastolle. Kun hän taas nousi, jatkoi Ounasto:
— "Hertta osaa erinomaisesti pyöräyttää yhden Harhaman kirjassa kuvatun piruetin… Pyöräytäppäs, Hertta, se… pyöräytä sedälle ja Oolaville…"
Tyttö totteli, tehden pari veikistelevää tanssiliikettä. Ounasto jatkoi:
— "Iida taas tanssii mainiosti sen 'hih-hein' ja Manda 'heipparillan'."
Puheen jatkuessa höikälehti tyttö huoneessa, nenä pystyssä, kiemaillen ja laulaen:
"Jos minä keisarin rouvana oisin, niin mull' oisi hellua kaksi, sillä pyhän paavin ma vietellä voisin itseni rakastajaksi."
— "So… so… so, Hertta!… Ei vanhaa keisaria, paavia ja setä
Ounastoa saa pettää ja mennä paaville", — varotteli Ounasto.
Tyttö muikisti hänelle suutansa, nipisti korvasta ja ilveili melkein.
— "Ei saa pettää vanhaa keisaria!… Mitäs huvia siitä miehestä on, jos sitä ei saa pettää?… Yyyy — yyy! Vanhaa Ounastoa ei saa pettää…"