— "Ei ollenkaan!" — huudahti neiti Iltamo, astuen huoneeseen hienona, keimailevana, tuoden mukanansa kokonaisen pilven hajuvesien tuoksua ja katseen lumoa. Hän oli kaunis, vilkas, viehättävä, keskikokoinen, hoikkavartaloinen, jonkunlainen pieni taivaanlintunen.
Kun hän oli tervehtinyt Ounastoa lausui tämä Oolaviin vihjaten:
— "Sallikaa, primadonna, minun esitellä Teille paras ystäväni, herra
Tuukkala!"
Oolavi tervehti hienosti, syvään kumartamalla.
Hiukan kumartaen vastasi laulajatar Iltamo tervehdykseen, puhellen vilkkaasti, viehkeästi:
— "Ah!… Se on herra Tuukkala… Erittäin hauska tutustua!… Minä olen kuullut Teistä jo paljon puhuttavan…"
Hänen liikkeensä, sulavuutensa ja suloutensa aivan heilahtelivat, silkin kahinan säestyksellä. Koko huone oli jo tulvillansa hänen ääntänsä, vilkkauttansa ja kauneuttansa. Oolavi vastasi hänen puheeseensa kohteliaalla liikahduksella lausuen:
— "Minulla on ollut kunnia pari kertaa kuulla maamme kuulua laulajatarta ja olen onnellinen tullessani nyt esitellyksi…"
Laulajatar Iltamo näytti koettavan kietoa kaiken kiemailuihinsa ja hymyilyynsä. Viehkeästi vastasi hän Oolaville:
— "Ooo!… Kuuluisa! Se on vaan flatterie [imartelua]!"