Ja Ounoston puoleen kääntyen jatkoi hän nopeasti, antaen sanojen tulla yhtenä helinänä:
— "Mutta minä en uskonut Teitä, herra Ounasto, täällä tapaavani… Teillähän kuuluu olevan nykyään niin kovin kiire, että yöt ja päivät olette työssä… Suuria afääreja… mitä Teillä kerrotaan olevan… Rouvannekin kertoi minulle… Suuri Turhakosken tehdas… Oletteko usein täällä?…"
— "Aivan sattumalta… ensi kertaa. Tulin ystäväni Tuukkalan kanssa vilkaisemaan… Olikin onnellinen sattuma, koskapa saimme tavata täällä Teitä", — vastasi Ounasto. Ja johtaakseen keskustelun pois Turhakosken asiasta, kysäisi hän nopeasti:
— "Te tietysti myös aivan sattumalta olette täällä?"
Laulajattaren silmät paloivat kilpaa hänen jalokiviensä kanssa. Molemmista säteili ja tulvi loistoa ja hehkua. Kun hän katsahti Oolaviin, tunsi huumautunut Oolavi aivan kylpevänsä jalokivivälkkeen ja hurmaavan katseen polttavassa suihkussa. Yhäti liikkuen ja häilyen vastasi neiti Iltamo Ounastolle:
— "Minäkö usein täällä?… Ensi kertaa… aivan ensi kertaa…
Ajatelkaa, herra Ounasto!… Mutta minä en pidä tämmöisistä… no…"
Hän teki käsillänsä nopeita liikkeitä, kuin etsien niillä sanoja, ja jatkoi:
— "Variétée'itä ja farce'eja ja mitä nämä ovat… Mutta tänään täällä lauloi italialainen mademoiselle Rossini, jonka kerrottiin olevan erinomainen… no semmoisten _vaudeville'_ien [kylälaulujen] laulaja… Ja minä pistäännyin kuulemaan… pikimältään vaan… Tietysti Tekin, tuomari, ja herra Tuukkala tulitte ainoastaan hänen tähtensä?…"
— "Tietysti… Tietysti… Ainoastaan hänen tähtensä… Minä en pidä koko tästä ala-arvoisesta taiteesta", — vakuutti Ounasto, kysyen:
— "Ja mitä suvaitsette pitää Signorina Rossinistamme?…"