— "Turhia! Aivan niin… Kiitos, tuomari!" — keskeytti onnellinen nainen jatkaen… "Minä en ollenkaan, en ollenkaan pidä turhista ihmisistä, jotka eivät ajattele elämänkysymyksiä, vaan tekevät vain työtä… Eivätkö ne Teistäkin ole ikäviä ja kuolettavia ja semmoisia väsyttäviä?…"
— "Kyllä", — myönteli Oolavi hymyillen, kietoutuen nuoren naisen hymyilyihin ja perhospuheisiin. Huomaamattansa olivat he ryhtyneet hiljaa kävelemään huoneessa. Nuori nainen aivan ohjaili Oolavia, kuin nöyrää orjaa, ohjaili häntä silmäyksillänsä… hymyilyllänsä… joustavilla liikkeillänsä, jotka tuntuivat somilta lennähdyksiltä ja näyttivät olevan hänelle aijotut. Kaikki se huumasi Oolavia, jonka sielu oli valmis. Nuori nainen jatkoi:
— "Sillä jos ei elämää hyvin tutki ja ajattele, niin miten sitä oppii tuntemaan, esimerkiksi sen iloja ja semmoisia kaikenlaisia intrigue'ejä [juonitteluja] ja kaikkea sitä, mikä on elämässä intressantia, mieltä kiinnittävää… hauskaa… Meillä on taiteessa, varsinkin operassa, hyvin hyy-vin paljon semmoisia intressantia juonia, intrigue'ejä ja kaikkia muita sellaisia jännittäviä elämänkysymyksiä… Esimerkiksi arvosteluista ja protektioneista [suosinta] ja tuttavuuksista ja kaikista muista kysymyksistä… Onko Teillä, tuomari", — hän kääntyi Ounastolle puhumaan — "paljon jännittäviä intrigue'ejä Turhakosken tehtaan asiassa?…"
— "Kyllä!… Erittäin paljon", — myönsi tuomari Ounasto.
— "Sepä hauskaa!… Sittenhän Teilläkin, tuomari, on elämänkysymyksiä ajateltavana, niin että ei aina tarvitse istua ja tuomita vain ihmisiä… Mitä tavaraa siinä tehtaassa valmistetaan?"
Oolavi hymyili. Ounasto selitti:
— "Tullaan valmistamaan kaikenlaista kuranttitavaraa, etupäässä semmoista, jota voi vesivoimalla valmistaa…"
— "No, minä en niistä ymmärrä… Tietysti vesivoimalla valmistetaan courantiatavaraa… hattuja ja hansikkaita ja kaikkea", — naurahti nuori nainen, ja ottaen taas Oolavin silmäyksiensä ja liikkeittensä tenhoon, jatkoi hän hänelle:
— "Tunnettehan Te, herra Tuukkala, laulajatar Donizettin… Hän on Markburgin prinssin protégée [suosikki] ja siksi nykyään kuuluisa… vaikka on vain tavallinen laulajatar… semmoinen vain keskinkertainen… Prinsessa taas on minun protectrice'ini [suosijattareni]… Mitä Te, herra Tuukkala, ajattelette hänen suosiostaan?"
— "Se on hänelle kunnia, mutta ei Teille tarpeellista", — huomautti Oolavi nuoren naisen huumaavien silmäyksien kiehtomana. Neiti Iltamo nautti huomautuksesta, huudahdellen: