— "Tämän kuvaiseni olisi Litvanjoki minulle voinut kirkkaampana näyttää, kuin tämä lähde, jonka pintaa peittää varissut ruma lehtipaljous…"
Hän katui nyt jo sitä, että oli hyljännyt isän kodin, Martvan, Litvan, kaiken… Hän mietti nyt kotiin palaamista… Vaan kun hän sitä mietti sekä koski kepillään lähteen vettä, nousi siitä kupla. Hän katsoi sitä ja oudosteli… Hän särki kuplan, mutta silloin siitä leimahti kirkas, kaunis tulenlieska… Ja ennen kun hän ehti huudahtaakaan, hulmahti lieskasta taas suuri henki… Hämillään huudahti kiusattava:
— "Kas!… Sinä!… Kuka olisi moista luullut!… Nyt taas ovat alkuaineet sekottuneet: Vedestä lähti äsken kirkas tuli!… Ja onko mahdollista, että sinä totuudenlähteessäkin asustaisit!"
Rauhallisena selitti hänelle Perkele:
— "Se on jo vanha, hyljättävä oppi, että olisi jotkut eri alkuaineet… Nyt usko, että koko kaikkeudessa on yksi ainoa alkuaine: aine… Muu kaikki on sen muodon muuttelua… Ja joka muoto toiseen verrattuna on yhtä oikea ja oikeutettu: Sinä itse tiedät että heliumi on yhtä oikea kuin radiumi… Vai kuinka luulet?"
— "Se vertaus ei ole paikallansa… Aineella sekä hengellä on ero. Tässä on nyt kysymys henkisestä hyvästä sekä pahasta", — huomautti kiusattava närkästyen. Jumalien eleillä lausui Perkele siihen:
— "Niin onkin… kernaasti sen sinulle myönnän. Vaan mitenkäs se muuttaa asiaa?… Selitä!… Kysy!…"
— "Onhan kerrassansa mahdotonta, että hyvä ja paha olisivat sama!…
Ja kumminkin!…"
— "Ja kumminkin?" — tarttui Perkele kysyvästi.
— "Sinä nouset totuudenlähteestä!… Sinä väärän henki!" — huudahti Oolavi vastaukseksi.