Pieni vihan ilme leimahti Perkeleen silmäyksistä. Hän peitti sen ja selitti kiehtovimmin sanoin:
— "Äsken olet itsekin jo nähnyt ja kuullut, että oikea ja väärä ovatkin aivan yksi sekä sama: Kotoasi sanot lähteneesi totuudenlähteen vettä ammentamaan, vaan lähteen luokse tultuasi siitä puhuikin sulle kuten äsken kuulit Ounasto, lain ja oikeuden mies!… Jos oikea ja väärä ovat näkyvässä niin yksi ja sama, eivätkö ne silloin myös ole sama näkymättömässä?"
Hän lumosi Oolavin katseillansa ja äänellänsä. Mietteissään valitteli lumottu:
— "Nyt alkaa minulle näin vähitellen jo kaikki hämärtyä, sotkeutua… Toivokkaana lähdin elämästä totuudenlähteen vettä etsimään… Mutta se lähde on aivan tutkimaton… Se on hämärä ja levä peittää pintaa… Niin kaikki, kaikkityyni himmenee!…"
Rauhotellen lausui siihen armoton henki:
— "Pois heitä turha huokailu ja huoli!… Niin kaikki selvetäkseen himmenee… Nääs: mitä syvemmälle salaisuuteen tunkeudut, sitä himmeämmäksi käy kaikki siksi, kunnes pohjaan pääset ja näet siellä ihmeen syyt ja synnyt kuin kirkkaan päivän… Siellä syvyydessä kirkastuu sinulle kaiken olevaisen samuus: näet siellä silmin, että alkuaineet ovatkin olemukseltansa yksi ja sama…"
Kiusautuneena, närkästyneenä uudisti Oolavi:
— "Viis metalleista… alkuaineestasi!… Ne olkoot yksi taikka vaikka tuhat!… Kysymys on nyt tässä henkisestä… Hyvän ja pahan tahdon minä nähdä…"
Kavalana, kiehtovana selitti Perkele hänelle:
— "Minä sitä kunnioitan… Tiedonhalu on aivan miltei itse tietämystä… Vaan kuule sekä usko sanojani: Jos alkuaineet ovat yksi aine, niin on myös hyvä sekä paha sama… Ne ovat saman eri ilmiöitä… Näes, tämä on järkkymätön luonnonlaki: on kaiken olevaisen laki sama…"