— "No kiitos!… Vaihda sitte paikkoja!" — pisti siihen Martva, nousi sohvasta ja istuutui keinutuoliin huolettomana. Myöhästynyt syyskärpänen surahteli silloin tällöin hänen korvansa juuressa.
Luettavaksi joutui nyt eräs luku, jonka nimi oli "Pirun Eedeni": Siinä Harhama kertoi Harhasaaresta ja matkasta, jonka hän unissansa teki sinne. Sen edellä oli ollut juuri eräs pöyristyttävä kertomus, joka valmisti mielialan, teki sielun herkäksi, järkyttäen hermoston. Kertomuksesta tuoksusi Harhaman sielun sairaloinen aistillisuus, mutta sitä ei huomannut erehtyneiden arvostelijoiden sokaisema Martva. Puhdas sielu näki kaikessa puhdasta, kun sille ei oltu edeltäpäin aivan huomautettu, että kauniin kuoren alla onkin likaa. Jonkun matkaa luettuansa huudahti Martva:
— "Ai, kun tämä on kaunista!"
Niin oli Harhaman olemuksen perinnöllinen paha taas hiipinyt puhtaaseen sieluun pettävässä muodossa ja tullut siten Martvan kohtaloiden määrääjäksi. Syyskärpänen surisi iloisena. Perkele oli kätkeytynyt siihen.
Ja Martvan ennakko-uskoinen sielu nousi taas heti ensi riveiltä runouden maailmoihin. Se ei huomannut sitä huonoa, mikä kuvauksessa piili kuin kyykäärme kukassa. Hän eli kirjan Harhasaaressa, "Pirun Eedenissä", jossa pilvet ovat satupunaa… tuulenhenki joutsenen lemmenlaulua… vedet uimalämpöisiä, kortteikko kukkia täynnä ja rantametsä morsiamen unelmia.
— "Vai mitä, Oolavi?… Eikö tämä ole kaunista?" — kysyi Martva ihastuksensa lomassa.
— "Kyllä!… Jos se on kerran sinun mielestäsi kaunista, on se todella kaunista…"
— "Sinulla on hieno kauneus-aisti", — lisäsi hän kohteliaisuudella, kun Martva katsahti häneen kysyvästi.
Palkaksi sai hän Martvalta naurahduksen ja kauniin silmäyksen.
Martva joutui jo lukiessansa Perkeleen aisti-enkeliin, joka oli kirjassa kuvattu Aistimo-enkelin nimellä hekumalliseksi, houkuttelevaksi, silmälle armaaksi, kuten on Perkeleen enkeli, jonka huomaa ainoastansa aistillisin silmä. Martva pysähtyi… oudosteli… ei tiennyt jatkaako, eikä uskaltanut Oolaviin katsahtaa… Salataksensa häminsä, otti hän taas nenäliinansa ja sillä itseään vilvotellen katseli sen takaa kirjaa salavihkaa, salassa lukien edellensä. Poskelle nousi hieno, lämmin hehku.