Perkele selitti hartaana:
— "Jos matkallani kohtaan onnettoman, en ohi koskaan mene, lausumatta hänelle pientä lohdutuksen sanaa ja antamatta myöskin apuani…"
Martvan mieli läikähti yhä hellemmäksi… Jalous lumosi häntä… Hän huudahti ihastuneena:
— "Sinä olet ihmeen jalosydäminen!"
Ei mikään hisahtanut… Kaikki kuunteli hartaana ihmishengen kiusausta…
Perkele jatkoi kavalana:
— "En ota sanojasi imarteluksi, kun näen, että sydämesi vielä on täynnä lapsen yksinkertaisuutta… Niin: pienen avun antaa haluaisin huoliisi…"
Ohdakkeen kukkaa koristi kaunis hymy… Se tiesi olevansa kirottu
kasvi, joka valmistaa pahan siementä, jota suuri kylväjä kylvi…
Saari hymyili… Kauneus oli kukassansa… Perkeleen katse lumosi
Martvaa, joka lausui hänelle kiitollisena:
— "Kiitos!… Suuri kiitos hyvyydestäsi!… En ansaitse niin suurta ystävyyttä… Ah, huoleni ei ole mitään tuskaa…"
Perkeleen katse oli lumoa täynnä, kun hän selitti kiusattavalle: