— "Hän lausui kuten Jeesus kerran: 'Mene pois, Saatana'… No hyvä!… Minä menen pois hänen luotaan, mutta hänen elämäänsä en silti toki käsistäni päästä… ja luoksensakin pian palaan taas."
Mutta Lemmensaareen laskeutui Herran rauha, kuin sunnuntainen kirkko-ajan hartaus, joka kesäpäivän tyynenä laskeutuu rauhallisten maiden yli ja peittää vedet, joilta on arkipäivän äänet lakanneet kuulumasta, jättäen ne hengen rauhaisiksi asuinmaiksi, missä äänettömyys hohtaa kukassansa, kuten tuonen rauha haudantakaisessa kauniissa paratiisin hämärässä… Ja siihen suureen rauhaan laskeutui taivaan korkeudesta kaunis parvi enkeleitä siellä puhdasta Martvaa hyvän tielle ohjaamaan…
Tienviereltä uusia tuttuja tarttui.
Elämäntie vieri. Kulkija eteni sen mukana. Tienvarsi vilisi jo uusista tutuista.
Kylmä, sakea pakkasen usva pimensi öistä ilmaa, peittäen taivaan tulina palavat tähdet. Ainoastaan joku kirkkain niistä tuikutti sumun läpi heikkona, sammuvana kipinänä. Eloton pakkanen pureksi korvanlehtiä kirpeästi kuin tulikipinä.
Eräässä hotellin yksityishuoneessa oli koolla viisi nuorta miestä, Oolavi niiden mukana. Toiset neljä olivat jonkunlaista alinta muunnosta siitä joukosta, joka kulkee itse ottamallansa nimellä jeunesse d'orée. Joukon johtavana henkenä oli roteva Yrjö Harteva. Toisena merkkimiehenä pidettiin Veikko Horsmaa. Aatu Voima ja Väinö Ilanne olivat vielä heidän johdettavinansa. Yrjö Hartevasta oli tapa sanoa, että hän on ammatiltansa herrasmies.
Korttipeli oli käynnissä. Huone oli sakeanaan tupakansavua täynnä. Sähkövalokin valaisi himmeähkösti sen läpi. Keskellä huonetta oli pöytä, jonka ympärillä seurue istui korttia lyömässä. Ryyppylasit ja pari puolilleen juotua pulloa, sekä poroastiat, jotka olivat kukkuroillansa tuhkaa, paperossin tyviä ja sikarin pätkiä, täydensivät pöydän ja koko huoneen ylen runotonta kuvaa.
— "Kuka sekaa kortit?" — kysyi Harteva, viskaten korttipakan pöydälle ja rehentelevänä heittäytyen tuolin selkämää vastaan.
— "Tuo tänne! Se on minun vuoroni", — lausui siihen Oolavi ja alkoi sekottaa kortteja. Hänen sitä tehdessänsä selitteli Harteva, jatkaen keskustelua:
— "Sinä, Oolavi, olet kerrassaan erehdyksissä, aivan peukaloasi myöten. Anarkia, täysi anarkia, on ainoata oikeaa vapaamielisyyttä. Sillä katso nyt, mitä on vapaamielisyys josta puhut: Jos se sanoo, että anarkia ei ole oikea ja rupeaa sitä ahdistamaan, eikö se silloin ole ahdasmielinen ja vanhoillinen?"