— "Oolaviko?… Oolavihan se teki niistä korttipakan", — vastasivat toiset yhdestä suusta, ennen kun Oolavi ehti myöntää.
— "Älä nyt!" — ihmetteli Harteva silmät pyöreinä päässä. Oolavi hymyili. Hän nautti sankaruudestansa.
— "Niiden korttipuvut ovat Oolavin ostamat", — selitti vielä
Horsma, rähinän seasta.
Harteva riemastui ja huudahteli:
— "No vie sua!… Joko sinä olet ehtinyt niin syvältä saada elämää kiinni!… Mutta se oli mainio keksintö!… Sinusta, Oolavi, tulee kohta mies."
— "Oooo! Sinä et, Yrjö-veikkonen, tiedäkään, mitä Oolavi jo tietää!" — vakuutti innostunut Ilanne.
— "No, Oolavin malja sitten!… Juo, Oolavi", — räyhäsi Harteva.
Lasit tyhjennettiin. Eläköön-huudot kaikuivat savun seasta. Oolavi oli ylpeä, kun oli suorittanut tehtävän, joka ihastutti toisia, etenkin Hartevaa. Harteva selitteli:
— "Nyt niillä tytöillä onkin omat nimensä: Hertta — no se on vanha nimi — se suurin tytön votkale on Ruutu ja ne toiset sitten Risti ja Pata… Eilen tanssi Pata heipparillaa ja pormestari istui silinteri päässä, kun yleisö oikein innostui: huudettiin niin turkasesti 'hyvä', että seinät soivat… Ja kukkia kun viskottiin, niin niitä tuli kuin heinävihkoja… Forsmanin Pekka silloin innostui niin, että kiireessään sieppasi pormestarin päästä silkkipytyn ja nakkasi sen näyttämölle, että hei vaan!…"
— "Eikö naurettu pytylle?" — tiedusteltiin Hartevalta naurun seassa.