— "Naurettiin… Niin nauroin minäkin, että tuppi heilui", — vakuutti Harteva.
— "Entäs miten pormestarin älypytylle kävi?…"
— "Miten sille kävi!… Hyvästihän sille kävi: Pata potkaisi sen takaisin, että komahti vain tyhjä pytty, ja pormestari sieppasi omansa lennosta kiinni!" — selitti Harteva, välinpitämättömänä rehennellen ja ihmetellen.
— "Pahuus kun minä en sattunut siinä ötäkässä olemaan", — päivitteli Horsma päätään raapien. Kulauttaen lasinsa tyhjäksi, ilmotti Harteva:
— "Tiedätkö, Oolavi, että pormestarin Bertta on sinuun pikiintynyt korvalehtiään myöten?"
— "Älä nyt lorise!" — yritti Oolavi mielihyvillään.
— "Ja entäs Kauniston Esteri!… Se on kanssa!" — lisäsivät toiset meluten ja räyhäten, Harteva jatkoi vakuutustansa. Lyöden nyrkkinsä pöytään vannoi hän:
— "No kun minä sanon, niin se pitää paikkansa kuin taivaan valtakunnan perustus, pyhä Pietari… Ja arvaa miten varmasta paikasta minun tietoni ovat!"
— "Omasta päästäsi… Kellä on pata-ässä?" — vastasi Oolavi pelin lomassa, tekeytyen välinpitämättömäksi, mutta itse asiassa, nauttien ilmotuksesta.
— "Huonommasta lähteestä sentään", — ylpeili Harteva, selittäen: "Renlund on Berttaa hakkaillut jo toista vuotta ja oli jo päässyt salakihloihin asti, kun Bertta pyöräyttikin pojalle rukkaset ja komeat pyöräyttikin…"