— "Onko Renlund saanut rukkaset!… Renlundin Kustiko on saanut rukkaset… Älä nyt vain perättömiä valehtele!… No sitten saadaan yksi mies lisää joukkoon!" — iloitsi koko joukko niin että ääntä tuli yhtenä humuna ja rähäkkänä.
— "On saanut",— vakuutti Harteva, jatkaen: "Eilen jo tuli itse luokseni ja pyysi ryypyille… Ja kun oli vähän aikaa kallistettu, niin että Renlundilta kieli pääsi kahleistansa, niin sanoi että… niin surkealla äänellä vielä sanoi, että: 'Minä juon nyt harmista, sillä Bertta on nyt mennyt minulta ijäksi'… Kun minä syvemmältä häntä tutkin, niin hän sanoi suoraan, että sinuun hän, Oolavi, katsoo kierolla silmällä… Mutta älä sinä huoli Bertasta! Sen kanssa saat pahankurisen anopin ja vähä rahaa!"
— "En minä huoli kenestäkään", — kerskui Oolavi.
— "Se on oikein!" — huusi riemastunut seurue, korttien läiskiessä.
— "Jää vainenkin pyhäksi vanhaksi pojaksi… Minäkin aijon siksi munkiksi ruveta", — mahtaili Harteva, puhallellen pitkiä savuja ja jatkaen:
— "Mutta naimisiin minä en silti mene… Ennen panttaan nahkani pirulle, kuin rupean avioliitolla elämään…"
— "Älä nyt ylpeile!… Kun tulee viimeinen tiukka, niin menet vain naimisiin kuin poika," — puuttui juopunut Horsma.
Harteva vannoi mahtipontisena:
— "En vaikka naukuisi… Ja tiukka ei tule, sillä minä rupean virkamieheksi!"
Joukko hämmästyi. Joku huomautti: