Oolavi mietti. Harvisto jatkoi hetkisen kuluttua:
— "No on se mies osannutkin elämän maalata!… Se on sen maalannut niin ihanaksi nähdä ja hyväksi syödä että sitä ajatellessa vesi tulee suuhun… Ei itse pääpiru olisi osannut moista tehdä…"
Oolavi naurahti. Harvisto innostui jatkamaan:
— "Se poika kun on maalannut siinä esimerkiksi Pirun Eedenin, niin sitten on turkanen, jos se ei himaise vanhankin miehen mieltä!… Ihan pani, ryökäle, minutkin tanssimaan!… No jo se on osannut maalata… Voi tuota pirun evästä, miten on osannut!…"
Hän kavahti ylös ja jatkoi kirjassa kuvattujen Pirun Eedenin tanssijattarien liikkeitä jäljitellen:
— "Muutamassakin paikassa peto ihan suoraan kirjoittaa, että tyttö tanssi — (hän alkoi tanssia) — näin… noin… katsohan, Oolavi… näin rimpsuttelee… Ja sitten pyrähtelee tällä lailla… hameet pyöränä täällä lanteilla… Ja potkaisee vielä: näin… Kyllä sillä miehellä on ollut uskallusta!… Voi sitä pakanaa, sitä samaista Harhamaa, mitä on kirjoittanut… No kun sanon suoraan, niin häränpyllytkin, se juudas lasketuttaa tytöillä… Se kirja sinun pitää ulkoa lukea!… Minä olin siihen niin ihastunut, että ihmettelin miten mokomaa on voitu painattaakaan."
Oolavin sielussa häilähtelivät Harhasaaren lumot. Hän ei ollut
vielä Pirun Eedenistä lukenut. Hän tunsi oudon maun sielussansa.
Uteliaisuus kiihtyi. Uudet voimat rynnistelivät tokeitansa vastaan.
Harvisto oli istuutunut ja jatkoi Oolaville:
— "Sinähän et ole Pirun Eedenissä ollut, vaikka käyt vähä väliä kaupungissa raha-asioilla. Lue Harhaman kirja, niin vaikka sulia olisi mukulakivi sydämenä, niin pehmenee se vain!… Ja sittenhän on lempo, jos et silloin löydä luitasi Pirun Eedenistä."
Oolavi kuunteli yhtenä korvana. Hän oli aina karttanut Harhaman kirjan Pirun Eedeniä, inhoten siellä istuvaa väkeä. Nyt tuntui se hänestä Harhasaarelta, jossa ovat nähtävinä salaiset ihanuudet. Harvisto jatkoi hetkisen kuluttua:
— "Minä en ollut pitkiin herran vuosiin ollut koko Eedenissä, mutta kun luin Harhaman kirjan, niin heti sanoin muijalle, että: 'muija'… Kovalla äänellä sanoinkin: 'muija hoi!…' Ja kun muija vastasi, jatkoin vakavana: 'minulla on asiaa kaupunkiin… pitääkö sinulle tuoda syyshattu?' — Sinun Oolavi on hyvä tietää nämä pikkukepposet, kun olet naimisiin menossa. — Muijakos siitä riemastui!… Kaikki muijat riemastuvat hatusta… tytöt riemastuvat suutelosta ja muijat hatusta… Muija kiirehti joka päivä että: 'etkö sinä jo ukko-kulta lähde kaupunkiin… Kelirikkokin on jo tulossa!'… Ja muiskunkin antoi vielä kysyessään…"