Oolavi hymyili. Harvisto jatkoi:
— "Minä tenäsin vastaan, kunnes muijapaha meni kokonaan pussiin ja pani minut tiukalle. Sanoi että: 'huomenna viimeistään sinun pitää mennä kaupunkiin, tai sitten ei koskaan'… Tietysti minä menin ja suoraa päätä painoin Pirun Eedeniin."
Oolavi oli kahden vaiheilla: ihastuako kertomuksesta, vaiko päinvastoin. Hänen luonteensa jalous vaati jälkimäistä, mutta joku salainen voima edellistä. Mutta hän oli tottunut Harviston sukkeluuksiin, kunnioitti häntä kelpo miehenä ja siksi sieti häneltä paljon semmoista, joka olisi muiden puhumana tympäissyt. Niin oli nytkin. Hän lausui jonkun sopivan sanan Harvistolle, joka jatkoi:
— "No en minä ollutkaan ennen Pirun Eedenistä niin nauttinut, kuin silloin, kun minä sitä katselin Harhaman kirjan valossa… Saamari soikoon, kun ne tytöt potkivat ja näyttelivät kinttujansa, niin sydäntä rupesi aivan vellomaan!… Kertakin minä jo ajattelin, että jokohan tuo viskaa säärensä taivaaseen. Niin korkealle potkaisi riivattu… Ja se on ainoastaan muijan kauneuden ansio, että minä enää palasin sieltä tervein nahoin…"
Oolavi hymyili. Harhasaaren lumot vilahtelivat. Harvisto jatkoi leikkiänsä:
— "Mutta komean ostin muijalle hatunkin palkkioksi siitä, että pelasti. Kun puotityttö toi hatun ja sanoi: 'Tässä olisi hyvin muodikas… hinta viisikymmentä markkaa', niin minä äyskäsin: 'Tämän pojan muijan pää on niin sorea ja korea, että sadan markan hattukin on liian huono'…"
Oolavi nauroi. Harvisto jatkoi:
— "Tyttö ällistyi, mutta minä jatkoin: 'Eikö minun ulkomuotonikin — virka-asemasta puhumattakaan — osota, että sen tytön, jonka tämä poika on kelkkaansa ottanut, on täytynyt olla kauniimpi kuningatarta?'… Tyttö myönsi sen todeksi ja toi sadankahdenkymmenenviiden markan hatun… oikean variksenpelätin… No vähemmämpä silloin muut miesvarikset muijaa lähentelevät!… Mutta kyllä muija riemastui. Sanoi, että minä olin maailman taloudellisin ja hienomakuisin mies. — Johon minä vastasin, että ilmankos kaikki kadehtivat minun avio-onneani…"
Oolavi nauroi herttaisesti. Harvisto neuvoi häntä:
— "Tämä viimeinen lause sinä aina säilytä pahan aviopäivän varaksi!"