— "Jo petit minut… Miksi et suonut autuutta, jonka näytit?"
Kylmänä lausui kiusaaja siihen:
— "Minä aina katson sinun parastasi… Jokainen tekosi täytyy sinun tehdä tyyten, ajatellen, ei lemmenkuumeisena… Elämästä täytyy sinun itsesi ja ajatellen ottaa kaikki se, mitä sinulle näytän täällä korkeudessa… On maassa nautittava eikä täällä… Sillä elämänpuu ei kasva taivaassa, vaan maassa… Vaan tule! Mennään nyt jo edelleen!"
* * * * *
On Harhansaaren suuri Elämänhuone…
Marmori sekä kulta huikaisi silmää hohteellansa… Suuri pylväsmetsä kannatti holvistoja… Puhtain, jaloin taide koristi kaiken, itse uppoutuen marmoriin sekä kullan värikylpyyn… Niin kauvas kuin vain ihmissilmään siinsi, ulottui pylväsmetsä sekä holvit ja väriloisto… Etäämpänä siinsi taas silmään outo valo. Se antoi salaisen, tarumaisen leiman tälle satujen temppelille… Kauniit neidot kuhersivat sen pylvästöissä, aina hienoimpien nauttijoiden kanssa… Silkki kohisi. Minne silmä katsoi sai se nähdä upeimpia pukimia, tai ihanimman, aivan täydellisen alastomuuden… Kaikki hohti… välkkyi… loisti… Kauneimman kukan herkullisin tuoksu sulautui kukan ihanimpaan väriin kuin laulu lempeen… Siellä vuoti viini… Soi armas soitto… Se sekottautui hymiseviin lemmenlaulun messuihin… Toisaalta kuului nautinnoiden korkean veisuun hivelevä sävel… Siellä veisattiin ylistystä elämänpuulle: elämälle… Sitä veisattiin yöt, päivät, pyhät, aret.
Siellä Elämänkirkon alttarilla oli ihana nautinnoiden valta-istuin… Perkele istahti nyt sille kiusattavansa kanssa suurena, jumalallisena… Heidän edessänsä ylisti neitojoukko nautintoa, elämää… Sen kunniaksi lauloi se kaunis joukko, karkeloiden nautinnon suuren messun hymistessä ja taiteen hohtaessa kukassaan.
Jo alkoi taikamainen ihmetanssi… Hellimmät kielet ratkesivat soimaan. Lumouden tarumainen kauneus leimahti hienoon hämyyn kätkettynä kuin armain, kaunein uni, jota ei nähnyt se, joka on taikakammiossa hetkeksi nukahtanut lemmenhuilun soittoon… Kauneimmat neidot karkeloivat hiljaa maireimman satuvalon hämärissä… Hitaasti, kaartain, ikikaunein kääntein liikkuivat kauniit kädet sekä jalat… Kaikki oli unelmaa… kaikkityyni taikaa… lumousta… Etäältä kuului hymisevä messu… Tuhannet laulajat messusivat elämänpuun, elämän ylistystä, veisaten:
"Suuri ja kaunis olet sinä, elämänpuu…
Sinä olet tutkimaton ja syvä…
Syvällä ovat sinun juuresi.
Ne ovat sinussa itsessäsi…
Suuri olet sinä, suuri."
Tuhannet laulajat lauloivat nyt likempänä… Ne lauloivat kauniin soiton säestyksellä, karkelon tahdiksi… Neidot karkeloivat sen mukaan… Elämänkirkko muutteli satumaista valoansa laulun mukaan… Se kirkastui ja hämärtyi vuoroon. Laulajat lauloivat: