Ja ennen kun hän ehti kääntyä Oolaviin, poltti sulhasen huuli hänen kaunista, korkeahkoa otsaansa.
— "Rangaistus sinulle, kun ensi kysymällä arvasit", — lausui
Oolavi suudellessansa.
— "Ja nyt, 'hyvää iltaa'!" — lisäsi hän painaen toisen suudelman
Martvan otsalle. — "Ja palkkio minulle", — hän yritti taas suudella.
— "Et saa olla tuhma… et saa olla tuhma… Oola-vi… No Oolavi!" — iloitsi Martva, muka riistäytyen hänen suuteloistansa. Lampun valo tuntui kirkastuvan. Huoneessa helisi nauru ja ilo ja ruusu tuoksui suudelmasateen virkistämänä ruohona.
Kim ensi ilo oli hiukan hälvennyt, alkoi Oolavi selittää aikomuksiansa:
— "Minulla on sinulle iloinen uutinen!"
Martvan silmät säteilivät kysyvinä.
— "Mutta se olisi itselleni ikävä, jos en tietäisi sen olevan sinulle iloisen", — jatkoi Oolavi.
Martva katsoi Oolavin silmiin anovaisesti, pyytäen:
— "No-oo!… Älä nyt kiusaa!… Sano pian, mitä se on!"