Martva, joka ei jaksanut seurata keskustelua, poistui. Hänen lähdettyänsä alkoi pastori Aamusto selittää ajatustansa:
— "Minä luen ne välttämättömät säästötkin toimeentuloon kuuluviksi, koska ne kerran ovat aivan välttämättömät ihmis-elämälle… Mutta silloin minä kysyn: Kuka suorittaa nykyään suuremman työn: nekö, joilla on suuret tulot, vaiko se luokka, joka näkee usein nälkää, suoranaista nälkää?"
Rannisto oli vaiti. Pastori Aamusto vastasi hänen puolestansa itse:
— "Te siis myönnätte, että köyhien joukko suorittaa työn — rikkaat tekevät sitä joko nimeksi tai ei ollenkaan. Mutta jälkimäiset kantavat suurta palkkaa, kokoavat suuria rikkauksia. Eivätkö he silloin kokoa vierasta?"
— "Se on kyllä totta", — myönteli Rannisto. Oolavi, jonka silmissä yhä häilähtelivät äskeisen vallankumouskuvan veriviivat, imi keskustelun hengen itseensä, semmoisessa mielentilassa, joka kaikkeen, mihin vain voi, panee omat hehkuvat värinsä. Sosialismi ja vallankumous olivat hänen sielussansa jo ennenkin tavallaan sulaneet yhteen. Nyt ne lopullisesti sulivat samaksi. Siihen vaikutti se, että Nikolai oli sosialisti ja samalla vallankumouksellinen.
Nuori pappi selitti edelleen:
— "Vääryys, jota nykyisessä yhteiskunnassa harjoitetaan, on ilmeinen, sitä ei voida kieltää. Laki sen sallii, mutta laki ja oikeus ovat kaksi eri asiaa."
Rannisto oudostui. Pastori selitti silloin:
— "Sillä jos laki olisi sama kuin oikeus, ei se koskaan voisi muuttua, koska korkein oikeus on aina sama, pysyvä ja muuttumaton. Mutta voitteko löytää ainoatakaan lakipykälää, joka olisi alusta meidän päivämme pysynyt? Eikö jokaista lakipykälää vähäväliä kumota ja muuteta juuri sen tähden, että se on väärä?"
— "Siis ei meillä mielestänne ole ainoatakaan lakipykälää, joka olisi samalla oikeus?" — tarttui Rannisto kysyvästi.