— "Hyvä… hyvä… hyvä!"
Ja ketteränä huoneessa kävellen jatkoi hän ihastustansa:
— "Kauniisti tanssii Kerttu, kauniisti… Vahinko, ettei Pekka ollut saapuvilla."
Yht'äkkiä kysyi hän sitten Oolavilta:
— "Olethan sinä, Oolavi-veli, lukenut Harhaman kirjan?…"
— "Kyllä", — myönsi Oolavi. Ounasto huudahti yhtenä riemun paljoutena:
— "No arvasinhan minä!… Siitä arvasin, kun olet täällä… No se on kirja! Se on kirjojen kirja… Se on oikea Pirun raamattu!" — riemastui hän edelleen, käsillään kuvaavia liikkeitä tehden. Juotuansa ryypyn jatkoi hän:
— "Minä en koskaan lue romaania, mutta Saku Peltola, joka on suuri roskakirjojen ihailija, tuli kerran ja sanoi: 'Ounasto hoi! Nyt sinun pitää ruveta opettelemaan romaania lukemaan, sillä nyt on ilmestynyt kirja, jota lukiessa jo uskoo olevansa kaikista paraimmassa Pirun Eedenissä!… Aivan näkee Pirun enkeleitä silmissään!… Ja eikä Saku puhunut turhia… No kyllä se on kirja, on totta vieköön se kirja!… Minä aivan ihmettelen, mitenkä kukaan kirjakauppias on uskaltanut myödä niin hyvää kirjaa… Ja Saku itse, joka on entinen sensori, sanoi että: 'Jos minä olisin ollut sensorina, niin en totta vie olisi uskaltanut antaa painolupaa, sillä se on niin hyvä kirja, että linnaan sille luvan antamisesta olisi sensori joutunut'… Vieläkö täällä pullossa on?… Vielähän siellä hilkkaa."
Ja laseja täyttäessänsä hän jatkoi isällisellä, neuvovalla äänellä:
— "Siinä kirjassa, Oolavi, on kaikki, mitä hienon miehen tulee tietää. Forsmanin Pekkakin sanoi sen luettuansa olevansa täydellinen, kerrassaan täydellinen… Tai oikeastaan siinä on enemmänkin kuin tarvitsee: joutavia saarnoja ja ripityksiä, mutta ne Pirun Eedenin kuvaukset ovat paremmat kun itse Eedeni… Minä puhun sinulle niin kuin omalle pojalleni… Vieläkö täältä tulla töröttää?" — käänsi hän välillä puhettansa, kallistaen likööripulloa.