"Sillä jos tiällä mualimassa ois kyllä muata mitä kyntee ja kuokkii, niin se tää syntisen henk-halavattu kiintysj vuan siihen eikä viihtisj ja kehtois ensinkään köijäytyy siihen parempaan iloon."
Pekka Puavalilta oli jo unohtunut piippukauppakin. Mieli oli ylennyt omalla luonnollisella, lapsen-luonnollisella tavallansa, ja hän myönteli äskeiseen:
"Ka, lempuuko sinne sittä enee lähtis tyhjee koluumaan, kun ois tiällä jo kaikkii iluu ja autuutta kyllä."
Hän sylkäsi, näytti miettivältäkin ja arveli lopuksi:
"Onhan se kipperä kalu, tää syntisen henk-hyväkäs, kun se on niin ahne tähän mualliseen kiini tarrautumaan!"
* * * * *
Kun linnunpoikaset iloitsevat tai kun vaikkapa porsas pirteänä pyörähtelee, on siinä jotakin hauskaa, virkistävän puhdasta, sillä siinä on luontoa, viatonta, jaloa luonnollisuutta. Niin on luonnonihmisenkin toimi ja elämä. Miten säälittävän, surkean naurettavilta näytämmekään heidän rinnallansa me, kun me tietoisina ja korskeinakin nykäisemme oppinutta niskaamme, sitä niskaa, jonka ylpeytenä on usein semmoisenkin mahtavan ijäisyyden kuin jonkun vuosikymmenen kestäneet verkkaiset viisastumisvaivat — ja omanaitsenämme, omintakeisuutenamme ainoastaan se luja usko että olemme sitä miksi emme koskaan voi tulla.
Virkistävän näköisenä työntyi luminen Pekka Puavalj Jussi Viänäsen mökkiin, puisteli turkki-töpiänsä ja löi sivuihinsa käsillä, joissa riippui jäätyneet rukkaset. Viänänen itse paikkasi eukkonsa kenkiä ja eukko, Heleka, leipoi leipää. Tupa oli lämmin kuin sauna, ja talonväenkin elämässä oli jo purkuilman elämän omituinen leima.
Sillä sydänmaan purkupäivien elämällä on oma sävynsä. Ihmiset ovat paenneet raivoavan ilman kynsistä tupien rauhalliseen lämpimään ja tuvat ovatkin silloin tavallista kuumemmiksi lämmitetyt.
Ja miten kodikasta siellä on! Kodikkaampaa kuin koskaan muulloin. Mikä nautinto on virua lämpöisellä pankolla tai uunin päällä, kun ulkona raivoaa kylmä tuuli! Kahvi kiehuu, perunapaistikkaat kypsyvät uunissa. Ollaan kotona. Monta viisasta sanaa puhutaan, monta syvällistä asiaa pohditaan, eikä unohdeta lähimäisenkään sekä hyviä että heikkoja puolia, ja kaikesta pulppuaa virkistävä leikillisyys usein aivan ylipursuavan maukkaana ja mehevänä eikä semmoisena kuivana ja mauttomana jommoiseksi tuo jalo aines tässä kirjassa on kuvattu.