Työtkin menivät hänen käsissänsä nyt kuin talkoissa, kun hän naissuvun asiasta innostuneena ja naisia kehuen morkkasi miehiä ynseillen:
"Kunhaan ei oisj jo näillää Pieksänmäinj miehillä akkoja, jotka tok pitäät kurissa, niin tokkohaan monj joutusj kapiille tielle. Ja kunhaan sittä vaeltaisivat sitä omoo leviitä tietään myöten siihen lämpimään paikkaan, niin näkisiväthään, eivätkö luut paistu."
Oli aivan tavallista, että tämmöiset keskustelut lopuksi kallistuivat syvällisiksi, ja nytkin johduttiin pohtimaan helvettiä, sen hirmuja. Heleka uhitteli sillä uhkaillen:
"Mutta kuhaan piäsettä sinne … niin etteköhään älähä, kun että akkanukaan opetuksesta ottanna ajassa vuarii!"
Todellakin! Heleka tuntui olevan voiton puolella. Miehet eivät löytäneet sopivaa vastasanaa ja niin sai hän jatkaa. Voitokkaana uhitteli hän:
"Siinä lähtöö hik piästä, kun siihen jouvutta!"
Ja purkuilman mielialaan tarttui siitä uusi vaikutin.
"Ka onhaan siinä tulta … siinä pätsissä!" pääsi jo voitetulta Viänäseltä arvelu. Niin johduttiin pohtimaan helvettioppia, tai oikeastaan helvetin ulkonaista rakennetta. Pekka Puavalj arveli:
"Kyllähään siihen kun imeinen joutuu niin siinä suap tuntii…"
Viänänen vetäsi sieramiensa valmisteet peremmä nenän sisään ja Ierikkä sylkäsi ajattelevan näköisenä. Perinpohjin, lapsenuskolla tutkittiin koko helvettioppi. Lopuksi järkeili Pekka Puavalj sen tulesta: