"Ei sitä tarvita."
"Ei…"
"Ei."
Mutta tuonnempana alkoi Jumppanen jo oikaista:
"Vaikka olisihan sitä asiaakin vähä, vaikka ei sitä nyt järkiään olisi tarvinnutkaan."
"Ka minkäpäs sille tekee, kun sitä kerran on asiaa… Ja ainahan sitä tarvitaankin asiaakin, jotta pääsee edes pistääntymään toisen talon kuulumisilla… Tarvitaan sitä asiaakin joskus, tarvitaan!"
"Tarvitaanhan sitä!"
"Tarvitaan… Ja mikäpäs sitä on tarvitessakaan, kun on ihminen vielä voimissansa, eikä olisi tätä jalan kolotusta yöllä riesana… Päivällä se vielä menisi sekin, mutta yöllä on ilkeä kun ei anna nukkua… Mitä asiaa sitä tällä Jumppasella on?"
Koetti siinä nyt Jumppanen tavalla jos toisellakin selittää, mutta kun hän ei ilennyt suoraan sanoa asiaa, ei Juntunen saanut siitä mitään selvää. Hikisenä, kyynärpäihinsä nojaten hän viimein jo puolustautui Juntuselle:
"Se on yleensäkin tuo asia hyvin vaikea näin selvin päin sanoa, niin jotta sen tää tuhmempikin ymmärtäisi… Humalassa ollessa se vielä paremmin selviää ronkelitonkin ja selvä asia, mutta näin kun minäkin en sitä viinaa viljele, niin se tuo kieli tahtoo kuivua ja kangertaa."