Mutta asia rupesi selviämään, kun Suso haukkui aikansa. Se olikin jo selvä silloin kun Suso pauhasi:
"Luuletko, jotta Pirhonen ei sitä Tuunaiselle kerro, vaikka annoit karhun nahkat Ökölle!… Elä murjota!… En ole ennättänyt vielä suutani kunnolla avata, kun Tuunainen lähti tästä ja kertoi juurtamyöten koko asian!"
"No voi tuota Pirhosen syötävää!… Voi sen kattilassa keitettävää!" pääsi nyt Jumppaselta. Se vahvisti Suson uskoa, hän haukkui ja itkikin välillä, eikä vaan antanut Jumppaselle suun vuoroa. Viimein hän potkasi Jumppasta polveen, mutta tämä pysyi vielä ulkonaisesti tyynenä. Suso siitä vain raivostui, ja nyt hän jo koski Jumppasen arimpaan paikkaan, kiroten:
"Senkin nyppylänenä, en paremmin siunaa!"
Jumppasen mitta täyttyi siitä rutosti. Rajusti löi hän nyrkkinsä pöytään ja ärjäsi:
"Akka hoi!… Minä julmistun!"
"Tuleppas!" uhitteli silloin Suso turvautuen leipälapioon. Jumppanen raapi niskaansa, nousi ja työntyi ulos ovesta valitellen:
"No voi sitä Pirhosen paistia, miten väärin julkesi todistaa läheisestänsä."
"Tuoss'on sinulle läheiseltäsi!" huusi Suso, viskaten hänen niskaansa kauhallisen vettä.
* * * * *