Jumppasen Suso oli soimannut miestänsä saamattomaksi ja pelkuriksi joka kerran, kun maidon puutteesta oli johtunut mieleen karhun tekemä tuho. Mutta luullen hänen nyt terhistyneen lauhtui hän ja alkoi jo huolehtiakin hänestä. Vanhasta villahameestansa repi hän uudet hattarat ja varotti niitä hänelle viskatessansa:
"Siitä saat kuivat jalkarievut. Mutta varokin vaan, ettet telläänny ihan karhun suuhun!"
Olli ei puhunut sanaakaan. Suso alkoi laitella eväitä ja neuvoi siinä touhunsa lomassa:
"Lyö vaikka paksun petäjän takaa pahuusta, niin ei saa sinua kynsiinsä!"
Hän pani eväsmujeita ropeesen ja tuli ajatelleeksi miehensä vaaraa.
Silloin hän heltyi ja neuvoi edelleen:
"Antaisit vaikka Pirhosen itsensä lyödä edestäpäin ja iskisit sinä takaa."
Olli mietiskeli missähän asti se Olli Kokko on karhun nähnyt. Arveli siiloin, että jos se olisi vielä Suolamäen perällä Rämesuolla asti, niin ei Pirttipohjan karjalla olisi mitään hätää; joten koko matka olisi turhaa karhun ärsytystä.
Hän otti kirveen ja tarkasti sen terää aikoen lähteä tervaksia hakkaamaan. Vaimo varotti:
"Ei tuossa nyt vielä niin kiirettä ole, kun ei Pirhostakaan vielä näy takaisin… Ennätät tuota vähemmälläkin hopulla!"
Mutta kirves ei näyttänyt olevan hyvässä terässä. Olli ryhtyi sitä hiomaan. Suso huolestui tuollaisesta kiireestä, hätäytyi jo lastensa kohtalosta ja soimasi miestänsä liiasta uhmailusta, toraillen: