"Kun silläkin olisi rehellinen peli, jotta tulisi suoraan taloon kuin renkiä pestaamaan, niin sittepähän olisi kunkin oma asia suostua, ja silloin tämä tuhma pirttipohjalainenkin ymmärtäisi tuon asian, mutta tämä kulkee kiertoteitä… ui ryökäle viinassakin niljakkana luikurina kuin matikka!"
Kokonaisen viikon mietti hän nyt miten saada paholainen pois sisusta ajetuksi. Sattuma johti mieleen pelastuksen keinon: Hän muisti lautamies Juntusen puheet kuppuutuksesta. Valoa pilkahti sieluun. Päätös oli valmis. Hän valitsi läjästä kaikista tervaisimmat puut saunapuiksi ja laittoi niistä takan. Itseksensä hän laski puolitosissaan:
"Kun se Rönty-Kaisa kuppaa pois sen pahan veren, niin nälkäkinhän sille pahuukselle tulee; lähtee se pois sisusta ja jättää ihmisen rauhaan!"
Hän nosti tervatakan selkäänsä ja lähti kotiin kesken päivän. Keskellä päivää lämmitti hän saunan ja lähetti vanhimman pojan hakemaan Rönty-Kaisaa kuppariksi. Rauhottuneena odotti hän itse sen tuloa ja jo vitkasi joskus Susoon, joka riiteli lapsille.
Viimein palasi poika ja Jumppanen jo kiirehti kysymään, joko se tuli.
"Ei se sano tulevansa enää milloinkaan, kun äiti on viskannut jäistä vettä sen niskaan", selitti poika.
Jumppanen puhalsi savun suupielestänsä ja vaipui ajatuksiinsa.
Vasta ensi viikolla sai hän kuulia lähemmin kerrottavan Suson ja Kaisan kahakasta avannolla.
* * * * *
Talvi oli kevääseen kallistumassa. Entistä surullisempaa oli elämä ja entistä synkemmät Pirttipohjan olot. Käräjät lähestyivät, eikä tietty miten niissä kellekin kävisi. Oli jo käräjien edelliset niin sanotut painostusviikot.