Toivottomana oli Jumppanen taistellut ja koettanut masentaa sisussa asuvaa henkeä. Viina ja Itkukallion asukas pyörivät alati mielessä. Hän oli oikeastaan sairas. Hän kuvitteli mielessään, että kun hän saa viinan vallan kukistetuksi Pirttipohjasta, niin hän juurittaa tervaksiksi kaikki Itkukallion puut ja laittaa niistä tervahaudan, niin että ei siellä enää ole näreen taintakaan, jonka juurella kykenisi viinaa keittämään.
Mutta mieleen muistui, että voihan sitä muualla keittää. Siihenkin hän mietti keinon, päätti:
"Sitte minä hakkuutan kaikki Pirttipohjan metsät, että ei jää kuin paljas multa… Ja kaikki se rönty samaan tervahautaan!"
Sitä miettiessä hän riemuitsi:
"Siitä se syntyy kokko! Se kun palaa ja porottaa haudan pohjaa!… ja kyllä siitä haudasta kun tuota tervaa tulla jötköttää, niin sitä tulee yhtenä suurena jokena, jossa laivat vaan seilaavat ja valaskalat uivat!"
Mutta hän tuli ajatelleeksi, mistä saisi tynnyreitä niin paljon, että se tervan paljous saataisi korjuusen. Kauvan punnittuansa hän vihdoin päätti:
"Eihän siihen riitä koko maailman puolikot! Tuo Vahvajärvi kuivataan ja se lasketaan tervaa täyteen… Ja silloin se alkaa se Pirttipohjan rikkaus rehentyä ja kukoistaa."
Hän unohti jo käräjätkin, kun innostelihe:
"Järvi on tervaa täynnä ja sitä myydään mikä ennätetään, ja on sitä silloin Pirttipohjassa leipää!… Se rikkauden sanoma leviää ympäri ristityn maailman ja silloin kokoontuu Pirttipohjaan koko maailman ihanuus: kerjäläisiä alkaa tulvata avun pyyntöön ja harjulaista ja rytkyläistä kaupan tekoon ja mustalaista hevosia vaihtamaan, jotta sitä pitää tulla tien täydeltä ihan yhtenä jonona!… Minä silloin vaan istua jöhötän rikkaana isäntänä ja kuppuutan joka lauvantai ja ajan oriilla pyhänä kirkossa. Ja kerjäläisille minä käsken renkien ja piikojen leikata semmoista leivän kimpaletta ja voimurikkaa kuin ne ilkeävät ottaa."
Se huumasi ihan. Hän lupasi enemmän: