Itsestänsä hän oli oikeastaan varma, mutta epäili:
"Tai oikeastaan minun piti ajatella, jotta tehohteisikohan tuo Susoon vielä… vaikka se tämä kieli taas sotki oikean ajatuksen."
Niin työntyi hän tölliin. Onnettomuudeksi sattui siellä olemaan syrjäisiä. Laiskan mötkäleen näköinen talon isäntä Iisso Tuomainen oli tullut kaapututtamaan päätänsä ja lojui nyt penkillä pää Leenan sylissä. Jumppanen istahti pankolle. Ruta-Leena raaputti Iisson päätä ja lauleli:
"Pikkuinen sittapörönen pörisee oveni edessä. Pörisee pikkuinen lintu; pörisee, lentelee."
Hän jakasi hiukset ja raaputti ruoppaveitsellä Tuomaisen päätä jatkaen puoli-laulaen, hyräillen:
"Si-iiltuvaa siinä on tuossa päässä… si-iiltuvaa siinä on sekä saiva-aarta!"
Pitkänä pötkynä uinaili Iisso. Hiljaa! kysyi hän, kun kuuli nisahduksen:
"Taasko sieltä löytyi?"
"Löytää se Leena elävät… Löytää se Le-eena", luiritteli taas
Ruta-Leena.
Ei koskaan ennen ollut Jumppanen kaivannut avio-onnea niin kuin nyt. Hän näet muisti miten hellästi Susokin oli aikoinaan hänen päätänsä kaaputellut. Valmis oli hän jo turvautumaan Leenankin apuun ja mietti miten saada Iisso kuuntelemasta pois.