Oikeus julisti silloin päätöksensä:
"Koska kantaja ei ole vaatinut laillista rangaistusta eikä laki salli sen tuomita laittomasti, vapautetaan syytetty edesvastuusta."
Pirhosen sydän alkoi silloin sulaa Jumppaselle. Istunto jatkui. Pirhosta sakotettiin Ökö-Antin akan kunnian loukkauksesta. Ökö-Antti ja Punkki-Matti sai sakkoa viinan poltosta. Pirhonen tuomittiin maksamaan Koljoselle kakarapytystä kymmenen penniä ja kuluja viisitoista markkaa. Susoa sakotettiin Liisan ja Liisaa Suson loukkaamisesta ja molempia Rönty-Kaisan pahoin pitelystä ja Ruta-Leenaa ja Hölö-Heikkiä puoskaroimisesta. Mustalaista taas sakotettiin ainoastaan väärästä valasta ja hevosvarkaudesta. Yleensä saivat sakkoja kaikki muut pirttipohjalaiset paitsi Luikurinen. Nimismies Mölsäkin sai humalasakot. Viimeksi sakotettiin Jumppasta ja Pirhosta niistä haukkumanimistä, jotka olivat toisillensa keksineet.
Mutta Jumppasta arvelutti hänelle tuomittujen sakkojen runsaus. Hän älysi että tuomari oli häntä sakottanut omistakin asioistansa. Oikeustuvasta poistuessansa hän mutisi:
"Kyllä sinä nyt osasit sakottaa, mutta sakota, ei se rekesi aisa enää eheäksi tule, vaan aisapuolena sinun on ajettava maailman loppuun asti."
XIV
Oli kevät. Käräjään lähtiessä oli lehmät päästetty ulos etsimään ruokaansa. Aurinko paistoi keväisesti, kiuru lauleli ja jo alkoivat urvut lehdiksi puheta.
Pirttipohjan väki vaelsi käräjistä kotiinsa. Yksinänsä kulki jokainen, eikä kuulunut puhelua, ei naurua. Ainoastaan Pirhonen oli lyöttäytynyt eukkonsa seuraan, ja Jumppanen koki pysytellä Susonsa takana sen läheisyydessä. Mutta aivan äänettöminä vaelsivat nämäkin kaksi paria ja eri teitä.
Mutta Susonkin mieli alkoi nyt lopullisesti heltyä. Hän ei vaan löytänyt sanoja, että olisi päässyt sovinnollisen elämän alkuun. Siinä miehensä edellä eväsnyytti kädessä kiirehtiessänsä ja puhelun alkua miettiessänsä kuvastui hänen sielussansa koko asian kauheus semmoisena, kuin Jumppanen oli sen oikeudessa unensa perusteella selittänyt. Sydän heltyi ajatellessa mitä kaikkea hänen miehensä oli kärsinyt. Hän kuivasi salaa kyyneleensä ja silloin tuli sovintopuheen alku aivan itsestänsä. Hän ei näet voinut olla torumatta miestänsä hellällä varotuksella:
"No mikä nyt pitikin miehen villitä semmoisille retkille! Kun alappa nyt ja rupea piruksi ja sitte anna vielä nylkeä itsesi!"