Ei hän sitä aivan sanan mukaisesti tarkottanut, mutta ei osannut paremminkaan säälitellä. Jumppanen mietiskeli vaan, ja vaikea oli Susonkin jatkaa. Ei taas keksinyt semmoista tavallista, josta olisi yhä heltyvä sisu antanut puhua. Paremman puutteessa täytyi siis lempeästi nuhdella:
"Ja sitte vielä menee oikeudenkin edessä roikalehtamaan paljaalla vereslihalla… jotta ei ole edes vaikka paitariepua päällä!"
Ei Jumppanen nyt osannut millään puolustautua: Hän koki vaan pysytellä
Suson kanssa hyvissä väleissä.
Niin jatkoivat he matkaansa kunnes tulivat Matkalammin päähän, näreen puoliskojen luo. Siinä istahti Suso, avasi eväsnyyttinsä ja kehotti Jumppastakin:
"Syö nyt sinäkin tuosta tuota pappilan rouvan antamaa otrarieskaa!"
Syötyänsä siinä lähtivät he sovinnossa jatkamaan matkaansa. Jouduttiin tiehaaraan, jossa yhtyi käräjäpaikalta tuleva syrjätie. Siinä osui heihin yhtymään Pirhosen pariskunta, joka oli valinnut eri tien, ettei tarvitsisi Jumppasen matkueessa kulkea. Teki jo mieli lyöttäytyä yhteen joukkoon, mutta mieli ei ollut aivan valmis, ja Pirhosen eukko ryhtyi korjailemaan kengännauhojansa voidaksensa siten jättäytyä jälelle.
Nyt saapuivat molemmat parit veräjälle, josta alkoi Koistisen ja
Malisen raja-aita. Sen molemmilla puolilla oli polku, joten voi valita
kumman puolen hyvänsä. Jumppanen valitsi Koistisen puolisen polun ja
Pirhonen Malisen.
Tie oli metsäistä. Sekaisin kasvoi siinä koivua ja tuonta ja pihlajaa, ja rauhallisena vaelsi kumpikin pariskunta. Jo läheni metsän reuna, josta alkoi aho. Sen ahon keskellä oli iso muurahaiskeko.
Äkkiä alkaa silloin kuulua outoa mörinää aholta. Kulkijat eivät siihen kääntäneet alussa huomiota, sillä mielessä liikkuivat helpotuksen tunteet. Vasta ahoa lähestyessä sattuivat molemmat miehet arvelemaan vaimoillensa:
"Koistisen iso härkäkin mörisee jo ulkona."