* * * * *
Kauran kylvöaika lähestyi. Siementen itävyys oli koeteltu, ja harattiin kauramaita.
Uusi sovintokausi alkoi nyt hiljaksensa valmistua Pirttipohjassa. Sen tarpeen tunsi jokainen, mutta ei kenenkään sisu ollut vielä niin kypsi, että olisi sallinut siitä puhua.
Eräänä päivänä tupakoi Jumppasen mökissä Pirttipohjan puheliain ja pienin miehen rehvana, joka ujosteli pienuuttansa ja siksi kerskui suuruudellansa. Tämä mies, Pekka Kuikka, otti nyt karhun puheeksi ja sanoi:
"Ei sitä oikeastaan sitä niin suurta karhukarjaa ilkeä mennä yksinään ryskyttämään tämä isokaan miehen härkä!"
Hän imasi savut, sylkäsi terhakasti ja kehasi:
"Mutta kun sitä oikein yksipuraisiksi heretään ja otetaan seipäät ja niillä mojautetaan sivuille rietasta, niin kystä siitä pitää tulla!"
Hän valehteli nyt pitkän karhuhistorian, jonka hän lopetti näin:
"Mutta kun me kaikki Kuikan pojat tarrasimme sen emäkarhun partaan yksimielisinä kuin yksi tuulen vihuri, niin takakäpälilleen istumaan kapsahtivat pentukarhut ja armoa uikuttivat ja veli-Tahvo sanoi silloin, jotta ollappa tuossa pilli millä puhaltaa, niin tanssia pitäisi joka turrikkaan, että parta vaan leuhkaisi!"
Jumppasen hartiat olivat kumarassa ja piippu oli sammua.