"Olisihan se Rönty-Kaisa kuppari!"
Mutta asiaa vaikeutti se, kun ei oltu varma Kaisan mielialasta. Kauvan neuvoteltua lähetettiin poika tiedustamaan, joko Kaisalta oli lopussa talven kerjuulla kootut leipävarat. Poika palasi ja sanoi, että lopussa olivat. Se oli ilosanoma. Heti lähetettiin noutamaan Kaisaa. Tämä tuli ilolla, ja niin alkoi Jumppasen lopullinen parantaminen.
* * * * *
Lämpimänä höyrysi nyt kuoppa. Jumppanen itse virui mahallansa leveällä laudalla, jota käytettiin ruumislautana, ja Kaisa hääri sarviensa kanssa. Niitä varustellen hän kehui:
"Niillä sarvilla on Kaisa ollut toisenkin kerran pirun kanssa puskusilla, kun se rietas on imeytynyt ihmisen vereen… Mutta pois on ruojan täytynyt verestä lähteä, kun Kaisa koko sarvivoimallansa päälle hyökkää!"
"Siinä se nyt on! Johan minä arvasin, että sarvi se pitää olla sarvea vastaan", riemastui Jumppanen itseksensä ja Kaisalta hän kysyi ääneensä:
"Taitaa olla oikeaa sakramentillista työtä tämä sarvipään pois imeminen?"
Kaisalla oli jo kuppuuveitsi valmiina. Hän kerskasi:
"Viimeksi kun imasin Mikko Pirhosenkin niskaan kaksitoista sarvea ja luvut luvin, niin niin sanoi Mikkokin, jotta 'toista se olisi ollut jos olisin sinut nainut tämän Liisan asemasta!'"
Jumppanen oudostui. Hän koetti urkkia syytä, miksi Pirhonen oli kuppuuttanut. Varovasti kysyi hän: