Mutta kuoharista oli kova puute. Täytyi ponnistaa viimeisetkin voimat. Viimein yritys onnistuikin ja iloisena palasi Hilppa Pirttipohjaan, jossa ensiksi joutui tekemisiin Pirhosen porsaiden kanssa ja sopi välinsä hänen kanssansa.
XVI
Jo varustauduttiin uudelle karhuretkelle. Ensiksi kumminkin päätettiin olla varovia: hävittää matkan varrelta vaarallisin ansa, Itkukallion viinametsä. Koko Pirttipohja nousi nyt Jumppasen ja Pirhosen johdolla yhtenä miehenä. Karhun mörinä lujitti veljeyttä.
Jumppasen saunatalkootkin oli jo pidetty. Sievänä kohosi pikkuinen pyhättö koivun juurella. Sen äsken vestetyt seinähirret hohtivat valkoisina ja niistä tuoksusi pihkan haju. Kun harjahirsi oli paikallansa, istahti käki koivun latvaan ja kukkui siinä onnea talolle. Silloin kehäsi Jumppanen talkooväelle salaperäisenä:
"Nyt seisoo tämän maan ja kansan perustus sukupolvesta sukupolveen, sillä saunassa se on kaiken tämän tavallisen olevaisen perustus ja uloskäyminen. Niin että ei tarvitse sen lisäksi muuta kuin sarvia, ja voimaa korkeudesta."
Väki ei häntä käsittänyt ja pitkät ajat tutkittiin Pirttipohjassa näiden sanojen sisällystä, mutta ei älytty.
Myöhemmin me tämän kirjan lopussa saamme toki kuulla Jumppasen itsensä selittävän tämän salaisuuden.
Sillä välin oli Jumppanen polttanut tervahaudankin. Tervaa olikin tullut neljä tynnöriä yli tavallisen määrän. Pirhonen oli apuna tervapuolikoita kotiin vetäessä. Kun ne nyt oli asetettu riviin seinäviereen ja Jumppanen katseli satoansa, sai hän uutta voimaa. Kotvan hän laski asiaa, mutta viimein rupesi tekemään Pirhoselle tiliä:
"Nämä menevät sitte sen papin saatavista… Tämä ja tämä annetaan sille tuomarille niistä sakoista, niin ei ole enää nekään pahat teot velkakirjan päällä… Ja näillä maksetaan Ökölle sen viinat."
Suso oli tullut paikalle. Jumppanen käski häntä: