Ilta alkoi jo pimetä, mutta hän harmitteli yhä, peläten joutuvansa ivattavaksi:
"Luuletko minun pelkäävän yhtä karhua, vaikka hän olisi koko maailman kokoinen!"
Vihoissansa sieppasi hän kirveensä, iski sen tervaskantoon ja uhitteli
Susolle:
"Noin minä antaisin sille kuonoon, vaikka itse olisit karhu!"
Hän hakkasi vihoissansa kantoa niin kauvan, että oli jo iltapimeä, kun hän astua pötkytteli mökillensä hikisenä, likomärkänä. Alkutaipaleella hän vielä kiukutteli Susolle, mutta tultuansa ojalle, jonka porraspuuksi oli petäjän kaatanut, muisti hän seikkailunsa ja vasta nyt huomasi olevansa likomärkä. Kengätkin olivat vettä täynnä.
Silloin kääntyi hänen vihansa ojaan. Hän sadatteli sitä:
"Mistähän lieneekin tuota vettä imenyt. Ikäänkuin ei olisi ennen moista rapakkoa nähty!"
Vesi purskui kengistä. Hän sydämmistyi ojalle ja ilkamoi:
"Kunhan saunaan päästään, niin nähdäänkin, eivätkö sinun vetesi kuiva."
Silloin muistikin hän, että oli ajanut lapset saunaa lämmittämään, vaikka ei ollutkaan saunapäivä. Se oli hänestä onnen sattuma.