Itse hän sieppasi korvon, ammensi sen vettä täyteen, kantoi sen saunan raunioille ja alkoi valella kekäleitä. Turhaan kehotti häntä Laurikaisen Maija heittämään turhan työn. Hän ei herennyt ennen kun oli valellut koko rauniot ja sammuttanut viimeisenkin kekäleen.
Sen tehtyänsä istahti hän raunioiden ääreen ja nieli niiden häkäsavua. Viivyttyään siinä kotvan hän kömpi tupaan ja istui kauvan ääneti, sydämmystyneenä, kuulematta toisten puhettakaan. Viimein raapasi hän korvallistansa ja päivitteli:
"No voi vaivattua tätä elämää! Kaikki menee nurin päin siitä lähtien kun se peto sen Punikin repi!"
Nyt raivostui hän karhulle ja hänen päätöksensä oli valmis. Hän viskasi eväskontin selkäänsä, sieppasi kirveen olallensa ja työntäysi pimeään yöhön. Hetken kuluttua vääntäytyi hän Pirhosen mökkiin, istahti ja alkoi kaivella tupakkavehkeitänsä. Aluksi hän ei tahtonut päästä puheen alkuun, eikä talon väkikään ollut niin puhetuulella, että olisi edes kuulumisia tiedustanut. Vasta kun Jumppanen oli jo piippunsa puolillensa polttanut, kysyi Pirhonen:
"Paloiko se karsinaa myöten se teidän sauna?"
Olli sylkäsi eikä vastannut. Vasta tovin kuluttua hän sai selitetyksi:
"Sitä minä arvelin, että jos käytäisi hakemassa sen kehnon nahka karvarille parkittavaksi."
IV
Sumuisena valkeni seuraava aamu. Jumppanen oli yöpynyt Pirhosen mökillä ja nyt varustautuivat he lähtemään kierrosmatkallensa. Pirhosen eukko, Liisa, oli jo laittanut eväät valmiiksi ja supatti miehensä korvaan vielä viimeisen varotuksen:
"Anna nyt tuon Jumppasen kulkea etumaisena… Kuka tämän joukon jaksaa yksinään elättää, jos hyvinkin sattuu pahasti käymään."