"Mitä ihmisiä he lienevätkin koko pirttipohjalaiset!… Sikojansakin elättävät paljaalla nälällä!… Ei ole kumma jos ne sitte toisten taloihin telläytyvät!"
Nyt suuttui jo Pirhosen Liisa ja väitti pisteliäästi vastaan:
"No kenenpä siat nuo sitte riisiryynipuuroa saanevat! Vaikka on toisilla ihmisten nahatkin parkittavina, niin jotta luulisi tuota kannattavan!"
"Kuka tässä nyt sinua tarkotti", ähähti silloin Leena, tekeytyen viattomaksi. Kaikki olivat jo suutuksissansa, joten oli syntynyt vaitiolo. Se rohkasi Leenaa:
"Ikäänkuin ei tässä olisi omissakin töissä jo kylliksi! Kaikkien nälkäisiä sikoja tässä pitää vahtia ja paimentaa!"
Pirhosen sisu alkoi jo kuohua. Viisikymmenpenninen pisteli mieltä. Leena ryki, Jumppanen imeksi piippuansa ja Pinnanen näytti aivan torkkuvan. Leena huokasi katkerasti:
"Hoh-hoi… hoh-hoi, tätä köyhän elämää!"
Ei kukaan ääntänyt vastaan. Kotvan odotettuansa toisti Leena kuivasti:
"Viisikymmentä penniä se Koljonen määräsi siitä kakarasta."
Ja kun taas syntyi äänettömyys, uudisti hän entistä katkerammalla ja kovemmalla äänellä: