Jumppanen tunsi naapurinsa lahjat siinä asiassa ja nyt hän puolestaan yksimielisyyttä terottaakseen huomautti:
"Mutta ei siinä vetelällä suolla jänistä huonompi juoksija pitkälle potkisi semmoisen juoksuoriin edessä!"
Suo oli jo reunojaan myöten kierretty. Oli lähdettävä aukealle. Turvattomuuden tunne enentyi. Oli alkanut epäluuloinen äänettömyys. Ei ollut mistä puhua.
Mutta vihdoin tarjoutui puheen alku itsestänsä: Tähän asti he eivät olleet löytäneet suolta mitään varmaa eläimen jälkeä, sillä suon kuopista ei saanut selvää olivatko ne ihmisen vaiko eläimen polkemia tai ehkä tavallisia suoreikiä, joita koko räme oli täynnä.
Mutta nyt he tapasivat ensimäiset varmat merkit ja Pirhonen riemuitsi:
"Kah! Lantaa!"
"Lantaapahan on… Ihan oikeaa eläimen tekemää!" myönsi Jumppanenkin, mutta epäili vielä rauhottuaksensa:
"Vai jospa se onkin hirven."
He ryhtyivät sitä tutkimaan, mutta eivät päässeet selvyyteen. Jumppanen valitti:
"Kun olisi joku hirven tappaja, joka osaisi erottaa karhun tavarat hirven lannasta!"
Mutta kun asiantuntijaa ei ollut, täytyi jatkaa kierroksen supistamista saadakseen lisävarmuutta. Hajusta päätteli toki Pirhonen: