"Kyllä se haisee vähä karhulta, kun sitä näin läheltä nuuhkasee."
Niin oli päästy taas puheen alkuun. Pirhonen lähti kehittämään asiaa edelleen:
"Se on aika väkevä elävä se karhu… Eikä se voi enää olla yhäti kaukana, kun sen tavaroita jo on täällä asti."
"Kukapa ne tietää kenen tavaroita ne ovat", väitti Jumppanen. "Sitä ei yleensäkään minkään elävän eväistä saa oikeaa selvyyttä!"
Pirhonen yritti taas johtaa asiaa, sanoen:
"Ja eikä sen karhun laisen elävän kanssa yleensäkään ole leikittelemistä."
"Mitäpäs hänen kanssa turhia kujeilee… Antaa vaan rienalle kuonoon, jotta pääluut soivat kuin honka", myönsi Jumppanen painaen edelleen. Pirhosta alkoi epäilyttää Jumppasen uhkarohkeus ja se sai hänen huokaamaan:
"Kun olisi ihminen orava ja karhu hyvässä kuusikossa, niin kun sitä oikein suureen kuuseen kapahtaisi ja sieltä laukaseisi, niin eiköhän tuo leppyisi!"
Mutta asia sotkeutui yhä enemmän, kun Jumppanen siihen huomautti:
"Eihän siellä kuusessa sylipainiin joutuisi!… Vaikka mitäpä nauriita sitä sielläkään ikänsä söisi!"