* * * * *
Oli tullut ilta. Miehet palasivat suolta korven reunaan, yöpyäksensä siellä ja tiukentaaksensa seuraavina päivinä kierrosta. Kuusen juurelle laittoivat nuotiotulen, söivät illallisensa äänettöminä ja laskeutuivat havuvuoteelle nukkumaan. Ilma oli seestynyt. Otava kurkotteli kuusen oksien lomitse ja vetre kuusen lehvä tuoksui pään alusena.
Mutta päivän tapauksien jännittämä mieli oli herkkä. Pirhonen alkoi nähdä outoa unta: Hän on menevinänsä Jumppasen kanssa kasken polttoon. Eväspussi on kummallakin selässä. Tiellä alkavat he keskustella karhun metsästyksestä. Siitä sukeutuu väittely. Hän selittää Jumppaselle:
"Jos karhu tulisi vastaan, eikä saisi sitä suorastaan nujerretuksi, niin silloin on paras kavuta kuuseen. Sieltä sitä sopii vaikka kivillä pommittaa ja saa näyttää pitkää nenääkin."
Jumppanen ei siihen suostu. Se väittää:
"Ennen minä vaan pistääntyisin Tiilikaisen nauriskuoppaan ja kyköttäisin siellä siksi kunnes se ruoja menee ohi."
Kotvasen siitä väiteltyä alkaa häntä jo suututtaa Jumppasen tuhmuus.
Hän selittää:
"Sitäkö lempoa sinä siellä kuopassa kykötät?"
Jumppanen siitä nenäytyy ja alkaa pistellä:
"Entäs senkö vietävää sinä siellä tyhjässä kuusen latvassa kuvattelet?
Sylelläsikö sinä sitä kivität kun ei ole kiviä?"