Siitä nousee kova kiista. Hän riitelee Jumppaselle:
"Luuletko, että se ei sinua nauriskuopasta ylety kaivamaan kynsiinsä?"
"Syömättäkös sinä elät ikäsi siellä kuusen latvassa, senkin koppelo?" ilkkuu siihen Jumppanen. Hän harmistuu ja kiroaa, mutta Jumppanen vaan selittää jauhaa:
"Mikäs minun on täydessä nauriskuopassa, kun vielä suun tukkean, niin ettei jää kuin pieni reikä… Sinne jos se sitte kuononsa pistää, niin vaikka terävällä taikon kärellä kun pistää tökkään siihen, niin ei tee ruojan mieli toiste yrittämään!"
Niin riitelevät he kauvan. Viimein raivostuvat he molemmat ja alkavat tapella, niin että lopulta säkit ovat tappuroiksi piiskatut, kun he viimein väsyvät. Jumppanen vetää remelinsä tiukemmalle ja he eroavat vihoissansa.
Nyt astua murjottelee hän ja saapuu sen paksun närepölkyn luo, jonka he juuri olivat halkasseet. Mutta pölkky onkin muuttunut karhuksi, möyryää ja murisee ja aikoo jo hypätä niskaan. Hädissään huutaa hän Jumppasta avuksi.
Ja Jumppanen juoksee hätään. Yhdessä kellistävät he karhun ja rupeavat sitä halkasemaan, kuten närepölkkyä. He lyövät vimmatusti, ja rusahtaen halkeaa karhu!
Mutta voi kauhua taas! Karhun mahasta kömpii toisia karhuja laumottain. Kauhuissansa hyppää hän kuuseen ja pääsee jo ensimäiselle oksalle, kun karhu saakin hänet housun lahkeesta kiini ja alkaa kiskoa alas. Siellä ammottavat sadat karhun kidat valmiina. Mutta Jumppanen on pujahtanut nauriskuoppaan ja järsii siellä naurista rauhallisena. Kun hän rukoilee apua, niin Jumppanen vaan irvistää nauris kädessä ja ilkkuu:
"Kukas sinun käski kuuseen kiivetä!"
Mutta juuri kun hän on putoamassa, lennättääkin Koljosen akka kuusen juurelle kakarapytyn. Se alkaa kasvaa suureksi tiinuksi. Vetelä kakara siinä vaan huppelehtaa. Hän on juuri siihen tipahtamassa, riuhtoo jalkansa irti ja parkuu täyttä voimaa: