"Etkö sinä paholaisen Jumppanen tule apuun! Jumppanen hoi!"
Juuri silloin tipahti hän vetelään kakaratiinuun. Viime sanat hän huusi unissansa aivan ääneensä, heräsi itse siihen huutoon ja herätti sillä Jumppasen.
Nuotio oli puoleksi sammunut. Jumppanen latoi siihen uusia puita sillä aikaa kun Pirhonen selvittäytyi kauheasta unestansa ja pyyhki hikeä otsaltansa. Ei kumpikaan ollut asiasta tietävinänsäkään. Äänettöminä istua kyköttivät vaan polvet pystyssä rovion ääressä. Vasta kun nuotio oli taas syttynyt täyteen lieskaansa, kysyi Jumppanen:
"Mitä sinä äsken huusit?"
Puolisen tuntia mietti Pirhonen vastausta. Otava alkoi näyttää aamun tuloa ja Jumppanen kopisteli jo eväskonttiansa. Vasta silloin oli Pirhonen ennättänyt miettiä puheen alun, millä lähteä kertomaan untansa ja selittää sen perusteella yksimielisyyden etuja. Hän alkoi:
"Ei se närepolkky olisi halennut jos ei olisi yksissä voimin sitä yritetty."
Jumppanenkin syventyi miettimään. Pirhonen jatkoi:
"Sitä on kahdesta miehestä aina etua enemmän kuin yhdestä muulloin paitsi henkirahan ja papin saatavien maksussa."
"Onhan niistä", myönnytti Jumppanen piippu ikenissä. Pirhonen täydensi ajatustansa, oikasemalla:
"Paitsi sitte taas ihan suoranaisessa tappelussa… Siinä jos ei olisi yhtä miestä enempää, niin moni tappelu jäisi tappelematta."