"Ei suinkaan sitä näkemättä semmoista herraa kellistetä! Kyllä siinä oteltiin, mutta lopulta täytyi pahuuksen myönnyttää, jotta on se Ökö aika pökö!"
Syntyi kaamea epäilyaika. Teki väkisinkin mieli maistaa, että pelko haihtuisi. Kotvasen kun oli vaiettu, väitti jo Pirhonen:
"Niin ettäkö sinä itse rytyytit?… Sitä pirua nimittäin?"
Mutta epäily haihtui kun otettiin uudet kulaukset. Silloin jo uskoi
Jumppanenkin sanoen:
"On siinä täytynyt olla voimaa liikkeellä! Mitenkä tuo oikein ötäköi?… Niin jottako sinä oikein Zebaotin voimalla sitä rönkytit?"
"Ka mitenkäkö se ötäköi! Minä tässä näin tupakoin ja pannu tuossa porisee, kun tuo iso kivipaasi alkaa kohota ja sen alta nousee rietas tikapuita myöten."
Vaistomaisesti ryyppäsivät miehet paateen muljauttaen. Ökö-Antti jatkoi:
"Nousee vääntäikse sieltä sarvipäänä… kohottaa tuon pannun kantta, nuuhkaisee nenällään ja kysyy: 'Viinaako sinä Antti keität?'"
"Vai semmoisia kuulumisia kysyi?" ihmetteli Pirhonen.
"Semmoisia se kysyi… Maistahan sinäkin Jumppanen, eläkä murjota!"