Sen kysymyksen rinnalla olivat kaikki muut asiat, jopa karhuntappokin osaksi, ainoastaan peitevaahtoa. Molempien mökkiläissukujen ainoana unelmana ja kunnianhimona oli näet jo miespolvien ajan ollut päästä kerta sen suuren Pirttipohjan kartanon isännäksi, jonka maita he mökkiläisinä viljelivät. Karhu oli siinä kyllä esteenä: se teki pilloja, siksi eivät varat karttuneet kartanon ostoon. Lisäksi huolehtivat he jo tulevan oman talon karjamaiden laidunrauhasta. Karhu oli nujerrettava jo ennen kartanon ostoa.
Mutta varoja ei ollut, usein ei leipääkään. Millä siis lunastaa kartano! Ainoana toivona olivat tulevien polvien yhä lisääntyvät työvoimat. Siksi katsoi kumpikin sisimmässänsä karsain silmin toisensa saunaonnea. Äänetön tora oli heissä kytenyt kuin salatuli hiilloksen tuhassa.
"Kyllä sen saunan karsina sitä törkyheinää puhuu!" huokasi Pirhonen, ja semmoisessa mielentilassa läksi hän nyt sopimaan karhuntaposta. Jumppasen laiha sika lähti juosta nulkuttamaan hänen perästänsä. Hän ei sitäkään sietänyt, sieppasi palikan, viskasi sillä sikaa ja sanoi:
"Hös, halvattu, siitä vinkumasta!"
Oven edessä hän virutti pitkän nutunhihansa, pyyhki sillä nenänsä ja alkoi työntyä pikkuiseen tuparähjään.
* * * * *
Olli Jumppanen istui silloin penkillä synkän näköisenä, kyynäspäät polviin nojattuina, ja imeksi jo sammunutta piippunysää.
Kahdeksan risaista lasta tyrkiksi hiljakseen toisiansa pankon edessä, jossa he käteisinä odottelivat lieden kuumaan poroon haudattujen perunoiden paistumista, kiistellä nahisten niistä jo etukäteen, vaikka tosin vanhempiensa silmää vältellen. Mutta nämä eivät näyttäneet nyt heidän torailuansa huomaavankaan. Kummankin mieltä painosti sama asia, joka oli järvellä myrkyttänyt Pirhosen Mikon mielen: maidon puutteesta oli näet johtunut taas mieleen karhun tekemä tuho ja se oli pannut kaikki toisillensa murjottamaan. Vaimo, Suso, vatvoi ärtyisen näköisenä pellavia. Jumppasella sattui silloin syyhyttämään nenässänsä olevaa pikku näppylää, jonkunlaista syylää, josta hänelle oli elämän suurin harmi; hän ajatteli:
"Tuleekohan tähän vieraita, kun tuota näppylää kutkuttaa?"
Juuri silloin työntyi Mikko Pirhonen mökkiin, istahti ääneti rahille, sytytti piippunsa ja alkoi sitä imeksiä, nojaten kyynäspäihinsä, kuten Ollikin. Ei kukaan näyttänyt hänen tuloansa huomaavankaan.