Mutta hetkisen kuluttua äännähti kätkyessä nukkuva lapsi. Oitis keskeytti Suso työnsä, kaivoi lapsen risojen seasta ja murisi sitä paljastellessansa:
"Tuokin vielä piti siihen syntyä! Ikäänkuin ei entisissä olisi elättämistä!"
Äkäillessänsä oli hän paljastanut lapsen. Kylmä koski sen punaista ja hentoa ihoa. Lapsi alkoi parkua. Suso siitä tuskastui ja kiukutteli toisille lapsille:
"Ettekö mene siitä pankon edestä matkaanne!… Ryvette siinä porossa kuin mitkä mustalaisen kakarat!"
Lapset pakkautuivat yhä tiukempaan läjään, ollaksensa toistensa suojassa. Suso siitä kiivastui ja alkoi kiukutella vanhimmalle tytölle.
Molemmat miehet murjottelivat sill'aikaa yksiksensä, kuin eivät olisi Suson äkäilemistä eikä toisiansakaan huomanneetkaan. Oli syntynyt pieni äänettömyys. Lapset supisivat hiljakseen, Olli hautoi omaa asiaansa ja Pirhonen mietti miten alkaa. Kun Suso ei lakannut juonittelemasta itseksensä, nousi jo Ollinkin sisu; myrtyneenä viskasi hän vihansa vaimoonsa, muristen kotvasen kuluttua lastensa puolustukseksi:
"Mitä siinä nyt niille vihottelet, etkä anna niiden siinä pankon luona lämmitellä!"
Hyvän tovin sai hän odottaa ennen kun Suso vastasi ikäänkuin itseksensä äkäillen:
"Vielä siinä niiden puolta pitää kuin parempikin! Ei ole koko miehestä muuksi kuin tuvan täyttäjäksi."
Olli sylkeä ruikkasi vihaisesti. Suso murjotteli vielä vähän aikaa ja komenti sitte lapset uunille. Sinne ne kotiutuivatkin pian.