Jotkut niistä laittelivat päretikkusista ristikkoa, toiset kaivelivat nenäänsä. Oli syntynyt pitempi äänettömyys. Sen lopussa tervehti nyt Olli vihdoinkin naapuriansa, kysyen:
"Kuuluuko sitä mitä?"
"Eipä tuota erikoisempaa", vastata jurautti Mikko piippu hampaissa ja leuka kädessä. Suson puhuessa oli taas mieli noussut karhua vastaan, niin että ei haluttanut mainita mokoman ruojan nimeäkään. Mutta kun vanhin tyttö lasta souvattaessaan lauloi tuuti-lullaa, sulatti se mieltä niin omituisesti, että Pirhonen jo jaksoi murahtaa:
"Nyt sitä on jo nähty!"
Ja kun vastausta ei näyttänyt ollenkaan tulevan, lisäsi hän:
"Olli Kokko kuuluu nähneen!"
Olli Jumppasen hartiat näyttivät painautuvan kumaraan. Sisu nousi karhua vastaan, sillä yksi ainoa lehmä oli jälellä, sekin huonolypsyinen.
"Syö se raato loputkin lehmät, kun kevääseen päästään!" jatkoi Pirhonen taas asiaansa ja lisäsi hetkisen tupakoituansa:
"Kun saisi siltä tuon laidunrauhan, niin ainahan niistä näistä pienemmistä kommelluksista selviäisi!"
Ei kuulunut vastausta. Jumppanen hautoi mielessänsä nykyisen laidunrauhan ohella myös kartanon varsinaista lunastusta ja sitä kumpi heistä on kohoava sen isännäksi, kumpi jäävä torppariksi. Hänessä se ajatus oli vanhempi perintöhimo kuin Pirhosessa ja syvemmälle luihin imeytynyt. Suso, joka huolehti lehmästänsä, hermostui jo miehensä saamattomuudesta ja pisti väliin: