Niin saapuivat he suo-ojalle, johon Jumppanen oli kaatanut petäjän porraspuuksi. Siinä järkeili nyt Tuunainen kengistänsä:
"Kenkä se on tainnut vettä vuotaa… Se onkin Koljosen parkitsemaa nahkaa… Se ei osaa tehdä niin hyvää tavaraa kuin tämä Luikurinen!"
Jumppanen oli päässyt hirttä myöten ojan yli ja päätti nyt erottaa
Tuunaisen. Kun se yritti hiipiä petäjää myöten hänen jälestänsä, sanoi
Jumppanen rutosti:
"Kuule sinä Tuunainen! Elä kule toisen panemaa porraspuuta myöten, vaan laita oma portaasi…"
Hän tarttui sylin petäjän tyveen, veti hirren yli ojan ja lähti jatkamaan matkaansa, pitkittäen nyt rauhassa ajatustansa. Tuunaisen puhe kengistä oli johtanut mieleen nahkatavarat, Luikurisen ja hänen vaimonsa. Siitä taas johtui mieleen, että Pirhonen oli samaista akkaa kehunut hyväsuiseksi.
Ja silloin pisti hänen päähänsä juoni. Hän voisi kostaa kertomalla, että Pirhonen hännystelee Luikurisen akkaa. Se ajatus häntä viehätti. Hän alkoi sitä kypsyttää. Ensin hän ei sitä uskonut todeksi, aikoi vaan vihjailla kostaaksensa sillä, mutta mitä pitemmälle hän sitä hautoi, sitä todenmukaisemmalta se näytti hänelle itsellensäkin.
* * * * *
Jumppasen mökissä sattui olemaan vieraana Pirttipohjan kuppari, Rönty-Kaisa. Hän panetteli juuri Suson kanssa Soinisen akkaa, kun Jumppanen työntyi mökkiin. Akat vaikenivat pelokkaina. Jumppanen istahti tavalliseen asentoonsa, ja kun hän nyt siinä punnitsi Pirhosen puhetta ja tekoja tarkemmin, varmistui hän todellakin siinä uskossa, että jotakin oli Pirhosen ja Luikurisen akan välillä. Hän päätteli:
"Ei se muuten olisi sitä kauppaakaan näin kiirehtinyt."
Hän sylkäsi jo voitokkaana ja lisäsi: